Kuvaus

UUSI

EI MERKINTÖJÄ

Kustantaja/merkki:    WSOY
Kirjoittaja:    
Aho, Tuulia

Kansityyppi:     sidottu
Painettu:     2011
Sivuja:     186
Kieli:     suomi
ISBN:     9789510367292
Kirjastokoodi:     N842
 ISBN:    P9789510367292

 

Sarjan vaikuttava aloitusteos kertoo 16-vuotiaasta kuparinvalajasta, joka joutuu maksamaan kovan hinnan selvittäessään ihmisten ja haltioiden tulehtuneita välejä.

 

Jännittävä, luontoa kunnioittava fantasiaromaani ammentaa pohjoisista perinteistä. 



Urpukas on vasta kuudentoista, mutta jo taitava kuparinvalaja. Kyläläiset karttavat häntä, sillä hän on hallava: puoliksi ihminen, puoliksi haltia. 



Haltioilla on tärkeä tehtävä luonnon suojelijoina, mutta jotkut haluaisivat päästä heistä eroon. Kun kyläläiset kaatavat vanhan haltiapuun, kylän ylle lankeaa kirous ja sen asukkaat sairastuvat hengenvaaralliseen suoviluun. Vain omassa rauhassaan viihtyvän suomunkaiskansan apu voi auttaa kylää selviytymään. 



Oikeamielisenä itseään pitänyt Urpukas lähtee hakemaan apua, mutta joutuu vastakkain heikkoutensa kanssa, eikä voi edes aavistaa, mitä suomunkaiset haluavat avustaan vastalahjaksi… 



Tuulia Aho on kirjoittanut sekä lapsille että nuorille, mutta fantasian ystävät muistavat hänet parhaiten laadukkaasta Kuikansulka-trilogiasta. Sarjaan kuuluvat teoksetKuikansulkaPääsky ja yötuuli sekä Lumen tytär.

Arvosteluotteita

”Mallikappale nuorten fantasiaromaanista – ja vähän päälle.”
Vesa Sisättö, Helsingin Sanomat 

”Tuulia Aho on tuonut raikkaita tuulia kotimaisen fantasiakirjallisuuden kentälle Kuikansulka-esikoisteoksestaan lähtien. (…) Urpukas on kaunis kasvutarina ja samalla tarina ystävyydestä sekä perheen ja yhteisön merkityksestä.”
Maria Loikkanen, Keskisuomalainen

 

 

  • Jos haluat useamman:  7€  Kuluilla  =  R A J A T O N määrä Kirjoja / CD / DVD ym painoon, KPL määrään tai kokoon katsomatta.
  •  
  • Voit myös tehdä PAKETTI TARJOUKSEN useammalle samaan lähetykseen
  • Paketille myös NOUTO = OK 
  •  
  • TEE PAKETTI alhaalla Kaikki linkit 
  •  
  • TÄMÄN kohteen kulut PELKÄSTÄÄN löydät : Maksaminen ja toimitus
  • +50€ (yli) ostokset ILMAN KULUJA !

 

Etsitkö jotain ? HAKU Linkki kaikkiin kohteisiini:

TEE HAKU Tekijä / Teos listattuihin kohteisiini:

    Kaunokirjallisuus 

    Tietokirjallisuus 

    LASTEN & NUORTEN:

    Myös täällä:

    Harrastekirjallisuus 

    KAIKKI KIRJAT:

    KAIKKI Osastot:

    DVD 

    Blu-ray

     CD-levyt 

    Lyhenteitä:

    SKP= sidottu kovakantinen kansipaperit
    sid= sidottu, kovakantinen ( harvoin myös pehmeä kantinen ) joko kuvakansi tai kansipaperiton ( mainittu)
    nid =  nidottu, pehmeäkantinen

    Kierre / Rengasselkä= Reijitetyt sivut metalli/ muovi kierteessä kiinni, sivuja voi kääntää vapaasti ympäri ym

    Pokkari= Pocket eli taskukokoinen, usein ns massajulkaisu marketteihin ym kaikki nidotut EI näitä

    OMISTE=  omistajan nimi tai onnittelu kirjan alussa ns. esisivulla

    KP= Kirjaston poisto kirja, voi olla muovitettu, leimoja ym, vanhoissa/ koulujen tai laitosten vähemmän

    UV / UUS / UUSI- (mukana - miinus merkki)  = Uuden veroinen 

    HYVÄ + / -  plus tai miinus 

    CD tai DVD + / - = + plus tarkoittaa ON MUKANA ja miinus EI mukana, jos ei mainittu erikseen ilmoituksessa sitä EI ole mukana vaikka se jukaisuun tai sarjaan kuuluisikin. Levyt usein saa jälkeä kovasta muovitaskusta, kuljetuksessa tms vaikka olisivat olleet poistumatta kuoristaan alusta asti.

     

    Lähes kaikissa kohteissa on enenmän tai vähemmän käsittelyn / kuljetuksen / varastoinnin jälkiä esim kirjojen kansissa. 

    Voit myös kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi, jos olet esim keräilijä tai muuten kaipaat lisätietoa. Luokitukset pitää paikkaansa lähes kaikissa kohteissa. 

    Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä. OTA YHTEYTTÄ ennen kuin annat nega/neutraali palautteen, sovitaan asia! En ole 24 / 7 tavoitettavissa, viikonloput poissa. 

    JOS ON KOVA KIIRE =  KYSY ENNAKKOON. Toimitus useimmiten lähi päivinä maksun saavuttua (sait palautteen) voi venyä pidempäänkin. Huomio viikonloput ja juhlapyhät.


    Voittajalle tulee tilitiedot Huuto.net automaattisen vakioviestin lopussa (alhaalla).
    Muista ilmoittaa maksaessasi kohteen N I M I.

    Ei postin paketti automaattia lähellä/käytössä.

    Profiilista löytyy ajankohtaista tietoa.

    Näytä lisää Näytä vähemmän

    Osta heti

    Sulkeutuu 28 vrk 1 h 52 min
    Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

    Osta heti

    Lisätiedot

    Maksaminen ja toimitus

    Hintaehdotukset

    4,30 € Sulkeutuu 28 vrk 1 h 52 min

    Myyjän muut ilmoitukset

    Katso lisää

    Kysymykset

    Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
    Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.