Kuvaus

Lähes sata uutta messulaulua Suomesta ja maailmalta. Rikas lauluvalikoima sisältää monia tyylejä. Mukana myös noin 30 suosittua klassikkoa jo loppuunmyydyistä teoksista.

Uusia messulauluja on monipuolinen kokoelma messuun soveltuvia yhteislauluja. Kirjan 120 laulusta suurin osa on kotimaista tuotantoa. Osa lauluista on peräisin muiden maiden kirkkojen laulukokoelmista. Mukaan on otettu myös joitakin hengellisen musiikin klassikoita vuosikymmenien takaa.

Useimmissa lauluissa on 3- tai 4-ääninen laulusovitus, osassa on myös soitinintro tai -obligato. Sovitukset ja laulumateriaalin monipuolisuus mahdollistavat kirjan rikkaan käytön messun lisäksi muussakin seurakunnan toiminnassa; esimerkiksi kuorojen tai lauluryhmien ohjelmistona tai nuorten laulukirjana.

Kirjan lopussa on Tuomasmessun kulku-liite, joka avaa monipuolisia mahdollisuuksia messun toteuttamiselle
.

******

Kuvan pehmytkantinen kirja. Isompi kuin pokkarikoko.

KUNTO  Siisti käytetty / miltei erinomainen kirja. Ei merkintöjä.

TOIMITUS kirjepostin mukana (suojataan paperilla mahdollisuuksien mukaan). Kirjeissä ei ole seurantaa.

Kuuskulma toimii ainoastaan verkossa. Tuotteissa ei siis ole noutomahdollisuutta. (Lukisithan muutenkin ohjeistuksen - sekä esimerkiksi postitusaikatauluihini liittyvät tiedot ohesta.)

___________________________________ (PK  ad1-4)     

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


13 €
Sulkeutuu 96 vrk 15 h 10 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

13 € Sulkeutuu 96 vrk 15 h 10 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.