Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Olaus Magnuksen veljen, Ruotsin viimeisen katolisen arkkipiispan Johannes Magnuksen Ruotsin kuninkaiden historia. Ensimmäinen painos, painettu Roomassa vuonna 1554, painajana J.M. de Viottis. Koko nimeltään teos on "Historia de omnibus Gothorum Sueonumque regibus : qui unquam ab initio nationis extitere, eorumque memorabilibus bellis late varieque per orbem gestis".

Aikalaispergamenttisidos, mahdollisesti remboitage. Sidoksen laitoja on joskus paikkailtu uudemmalla pergamentilla (erottuvat vaaleampina). Edellisen omistajan mukaan taka- ja etupaperit sekä viimeinen tyhjä sivu on uusittu 1700-luvulta peräisin olevalla paperilla. Kaikki sivut tallella. Kyseessä on Paavi Julius III:lle omistettu variantti, joten tähän ei kuulu frontispiisiä (Erik, Johan, Magnus ja Karl herttuoille omistetussa variantissa on frontispiisi).

Tekstiblokin alussa ja lopussa on muutama sivu hieman rähjääntyneempi, mutta kokonaisuus on varsin siisti. Parissa kuvassa on aikalaisväritystä ja painoaikaa lähempien kuninkaiden osuuteen on marginaaliin hahmoteltu musteella vaakunoita. Lisäksi joitain musteella tehtyjä marginaalimerkintöjä ja alleviivauksia, sekä normaalia ajan myötä tullutta tummumista ja lievää foxingia, tahroja ym. Marginaalissa lisäksi pari madonkoloa. Mielestäni kohtuullisen hyväkuntoinen kokonaisuus historiallisesti mielenkiintoisesta opuksesta.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


3 000 €
Ilmoitus on sulkeutunut 8.5.2024 8:58
Myyjä edellyttää ostajalta tunnistautumista ja vähintään 1 palautepistettä.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.