Kuvaus

V/a: Medisiinari - Puhdasta sukupuoliasiaa (CD)
Julkaisupäivämäärä: 27.04.2011.

M.A. Nummisen tuottama Medisiinari-levy tehtiin vuonna 1970 Medisiinari-lehden seksinumeron äänilevyliitteeksi. Julkaisun koelevyversio sisälsi seitsemän esitystä, mutta tekijöidenkin rohkeus petti lopulta sen verran, että Muksut-yhtyeen “Runkkarin laulu” päätettiin sensuroida lopulliselta versiolta pois. Levystä julkaistu sensuroitu versiokin herätti kuitenkin runsaasti paheksuntaa ja lukuisat närkästyneet Medisiinari-lehden lukijat peruivat sen vuoksi lehtitilauksensa. Nyt tämä levyharvinaisuus julkaistaan ensimmäistä kertaa cd-muodossa, luonnollisestikin sensuroimattomana versiona. Medisiinari-levyllä esiintyvät M.A. Numminen, Muksut, Rauli Badding Somerjoki, Kari Rydman, Heikki Kinnunen, Liisamaija Laaksonen sekä Juha Virkkunen.

CD:n bonusraitoina kuullaan M.A. Nummisen ns. sex-ep vuodelta 1966. Kyseisellä ep:llä kuullaan lauluja, jotka kantaesitettiin Jyväskylän kesässä vuonna 1966. Tämä esitys päättyi ennenaikaisesti virkavallan keskeyttäessä keikan. Kappaleiden levytetyt versiot puolestaan päätyivät kaikki radiosensuurin uhreiksi.

1. Vangin laulu (M.A. Numminen)
2. Runkkarin laulu (Muksut)
3. Estyneen miehen laulu (M.A. Numminen)
4. Äijän parta parmahilla (Rauli Badding Somerjoki)
5. Oodi rauhallisesti naidessa (Kari Rydman)
6. Rakkauden kultainen muna (Heikki Kinnunen & Liisamaija Laaksonen)
7. Vanhan vaarin murhe (Juha Virkkunen)
8. Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa (M.A. Numminen)
9. Rakastuneessa ihmisessä (M.A. Numminen)
10. Nuoren aviomiehen on syytä muistaa (M.A. Numminen)
11. Laki epäsiveellisistä julkaisuista (Rauli Badding Somerjoki)

Eteenpäin 1966 & M.A. Numminen 1970 / Rocket Records 2011.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 30 vrk 13 h 40 min
Myyjä edellyttää ostajalta vähintään 5 palautepistettä.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.