Veren maku suussa FIx/VHS
Kuvaus
Peter Strauss jälleen veren maku suussa uudessa kovassa filmissä!
Peter Strauss on pääosassa väkevässä elokuvassa, joka kertoo amerikkalaisen vankilan julmasta todellisuudesta. "Kovin filmi, minkä koskaan olen tehnyt", sanoo Strauss itse. "Roolini eliniäksi tuomittuna vankina 'Rain Murphynä' oli todellinen haaste."
Folsomin vankilassa on 1300 vankia. Useimmat heistä on tuomittu murhista pitkäaikaisiin rangaistuksiin. Vankilassa on muurit jopa sisäpuolella. Selliosastot on jaettu erilaisten vankiryhmien mukaan. Siedettävä olo Folsomissa ei ole edes unelmissa mahdollista, mikäli yrität noudattaa ulkopuolisen yhteiskunnan pelisääntöjä. Täällä on voimassa aivan toisenlaiset lait. Se, joka ei ole tarpeeksi kova, jää armotta häviölle.
Peter Straussin roolihenkilö 'Rain Murphy' joutuu mahdottoman valinnan eteen. Jos hän rikkoo vankien sääntöjä, hänellä olisi mahdollisuus saada vapautus elinikäisestä tuomiostaan. Folsomin johtaja rohkaisee häntä yrittämään.
Kysymys on vain siitä, kykeneekä Murphy pysyttelemään hengissä muurien sisällä riittävän kauan, jotta hän pääsisi ulos nauttimaan vapaudestaan...
Ohjaus:
Michael Mann
Käsikirjoitus:
Patrick J. Nolan
Michael Mann
Näyttelijät:
Peter Strauss
Richard Lawson
Roger E. Mosley
Brian Dennehy
Geoffrey Lewis
Billy Green Bush
Ed Lauter
Beverly Todd
William Prince
Miguel Pinero
Richard Moll
Edmund Penney
Burton Gilliam
Ji-Tu Cumbuka
Wilmore Thomas
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.