Kuvaus

Kuvanmukainen, uusi ja muoveissa. The Godfather kuljettaa pelaajan keskelle 1940-luvun tyylikästä New Yorkia, jonka sliipatun ulkoasun alla kamppailee viisi amerikanitalialaisen mafian perhettä kaupungin hallinnasta. Mario Puzon Kummisetä-kirjan ja siitä tehdyn klassikkoelokuvan tapahtumat kulissinaan pelaaja ohjaa omaa mafiosoaan tarkoituksena nousta aina New Yorkin rikollisten ylipomoksi eli capo di tutti capoksi asti. Matka huipulle on kuitenkin pitkä ja verinen. Alussa pelaaja on vain kadulta repäisty pikkurikollinen, mutta suorittamalla Corleonen-perheelle erilaisia tehtäviä hän nousee arvossa ja arvostuksessa hitaasti, mutta varmasti. Näin pelaajat pääsevät osaksi elokuvan tapahtumia, mutta toimivat silti sopivasti taustalla, jotta alkuperäistä juonta ei rikota tai venytetä epäuskottavaksi. Oman gangsterin kasvonpiirteet ja ulkoasun voi alussa luoda todella monipuolisesti, joten pelaajan alter ego tuntuu tarpeeksi omalta, kun sen näkee välianimaatioissa ja kohtauksissa muiden kuuluisien hahmojen kanssa. Näin pelatessa ajoittain tuntee todella olevansa itse osa elokuvan ja kirjan tapahtumia.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korotonta maksuaikaa ostoksille

Ensimmäinen kuukausi on aina täysin kuluton ja koroton uudelle asiakkaalle. Voit maksaa luoton pois heti tai halutessasi joustavasti enintään 36 erässä.

  • Avaa hakemus ja kirjaudu pankkitunnuksin
  • Täytä hakemus ja siirrä tilillesi tarvittava summa
  • Maksa ostokset

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

23,70 €
tai
Sulkeutuu 9 vrk 11 h 7 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

23,70 € Sulkeutuu 9 vrk 11 h 7 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.