Tuote on myyty käyttäjälle 233arto hintaan 151 €

Kuvaus

SYYSKUU 2013

LUE OSAKEKIRJAKERÄILYSTÄ.          SUOMEN OSAKEKIRJAKATALOGI.

KATSO HUUTOKAUPAN KAIKKI KOHTEET

 

Suomen Kaupunkien Hypoteekkikassa osakekirja vuodelta 1900. Omistajana pankinjohtaja Allan Gulin. Taitettu

Suomen Kaupunkien Hypoteekkikassa

Yhtiö perustettiin vuonna 1895. Luottolaitos myönsi pitkäaikaista lainaa kaupunkikiinteistön kiinnitystä vastaan, sekä antoi luottoja kaupungeille. Unioninkatu 25 III krs., v:sta 1908 Eteläesplanadi 16(jossa samanaikaisesti toimi neljä rahoituslaitosta), kuva 2.

Vuonna 1919 kassa joutui lopettamaan antolainauksensa obligaatiovelkojen suurten valuuttakurssitappioiden vuoksi. Kun valtio vuoden 1920 avustuksen lisäksi ei antanut enempää tukea, hypoteekkikassa haki 26.1.1922 itsensä konkurssiin.

Suomen Pankin pyynnöstä Suomen Hypoteekkiyhdistys otti yhtiön hallinnon hoitoonsa. Toiminta siirtyi 1924 suurelta osin Suomen Kiinteistöpankki Oy:lle,  joka silloin osti kiinnitetyt velkakirjat ja konvertoi Kassan ulkomaiset valuuttaobligaatiot markkalainoiksi. Viim. yhtiökokous 1922. Kassa oli 1934 edelleen suoritustilassa. Viim. jako-osuus obligaatiovelkojille oli maksettu 1926.

Pörssinoteeratuna vuosina 1912 – 1921. 

KOP kuului suurimpiin perustajiin. 1902 Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomi** omisti 10,4, sen. Ernst Albert Forsell (1840–1904) 8,3, E. A. Stenberg 8,3, KOP 7,6 ja Ab P. Sinebrychoff 7,5 %.

1920 Suomi-yhtiö ja KOP omistivat yht. 90 % 

https://www.porssitieto.fi/poistuneet/skauphypk.shtml


Eteläesplanadin toimitalo

 

 

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Huutokauppa

Hinta nyt:
151 €
Ilmoitus on sulkeutunut 20.9.2020 21:51
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Huutokauppa

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Huutohistoria

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.