Tuote on myyty käyttäjälle HohWehu hintaan 79 €

Kuvaus

Laitan toisen erän vinyylejä nyt myyntiin. 90 kpl. Osan jätin yllärilevyiksi, mutta niissä on kolme maksisinkkuja ja paljon omituisempaa 70s ja 80s musiikkia, mutta myös tuttuja pop yhtyeitä. Kolme levyistä on hooked on classic juttuja. Yhtään k-tel tai muutakaan paskaa kokoelmaa ei ole mukana.

Musiikkia siis laidasta laitaan. Rokkia, poppia, progea ja hard rokkia. Muutama genreiltään myös 60s rokkia / poppia tai jopa iskelmä tyylistä viihdemusiikkia (sitä kai tuo Pat Boone enimmäkseen oli!).

Postikulut: 2x 7.90€ (postin m-paketti). Haku mahdollista myös viikonloppuisin Lohjan virkkalasta.

Osa kansista on kuluneempia. Laitan kaikkiin suojamuovit mukaan. Laitan ylimääräisiä sisäpusseja mukaan niin huonot voi vaihtaa uudempiin. Levyt ovat lähes kaikki soittokuntoisia, hyvälaatuisia. Osassa on enemmän kulumaa ja osa kaipaa kunnon puhdistusta tai pesua. Osaa levyistä en ole itse soittanut koskaan vaan ne ovat tulleet omiin kokoelmiini isoissa ostamissani erissä. Osa on omia vanhoja levyjä jo 1980-luvulta. Muutama ihan uusikin joukossa.

Pitää myydä turhia levyjä pois jotta voi ostaa lisää levyjä ja leffoja, maksaa laskuja sekä hankkia ruokaa itselle ja meidän viidelle lemmikkieläimelle (2 koiraa ja 3 kissaa).

Huutokauppa. Lähtöhinta 40€. Minimikorotus 2€. Huutokauppa päättyy: 7 päivän kuluttua.

Kaikki myydään kerralla. Ei erikseen. Mukana harvinaisempia ja arvokkaampia vinyylejä.

Suurin osa myytävistä levyistä on luetteloitu kuvissa. Kirjoitin levyn nimiä kopiopaperille. Toivottavasti teksti näkyy hyvin.

Onnea huutoihin.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Huutokauppa

Hinta nyt:
79 €
Ilmoitus on sulkeutunut 18.1.2021 21:50
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Huutokauppa

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Huutohistoria

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.