Kuvaus

A. J. Liebling: Pariisin välipaloja: Kaupunki makuelämyksinä

  • Gummerus, 2. painos, 2002
  • alkuteos: Between Meals, An Appetite For Paris
  • sidottu (kovakantinen) kirja erillisiellä kansipaperilla, 202 sivua
  • Kansipaperin keskellä korjattu repeämä, jonka huomaa läheltä katsottaessa. Kansipaperin korjaus ja koko etukannen osa myös suojattu tarramuovilla. Korjatun kohdan alla näkyy itse kannessa pintanaarmu. Takakannessa pinnassa myös pieni pistosvaurio, joka ei mene kannen läpi. Kirjan nimiölehdeltä poistettu omistajanimi, jonka jäljiltä näkyy kulumaa paperissa. Muutoin täysin siisti sisältä.

Harvinainen ja reimukas kertomus syömisen jalosta taidosta...

Amerikkalaisen lehtimiehen ja tunnetun kulinaristin A. J. Leiblingin (1904-1963) ylistyspuhe Pariisin 1920-luvun kultaiselle kaudelle ja sen loistokkaille ravintoloille. Lieblingin vanhemmat olivat saksaapuhuvia maahanmuuttajia, ja näin ollen saksa oli hänen kotikielensä englannin ohella. Kirjassa onkin paljon viitteitä saksalaiseen kulttuuriin.

Leibing kuvailee asioita, mistä vähemmän tiedämme: pikkuravintoloiden ruokaihanuuksia, nyrkkeilyotteluita, kevytkenkäisiä tyttöjä ja vanhan, tutun Pariisin muuttumista.

Opaskirja legendaariseen Pariisiin, jota ei enää ole olemassa.

Ote kirjasta:

Minun henkilökohtainen Pariisini on kuin Libanonin Byblos: kasa kaupunkejä päälekkäin ikäjärjestyksessä, vanhin pohjalla. Byblokseen liittyy kulinaarisiakin mielleyhtymiä, koska alimpia kerrostumia höystävät suuret padat sisältävät sellaisen kansan luurankoja joka keitti ja laskosti vainajansa. Koska minulle on niin kerrottu, tiedän olleeni Pariisissa komivuotiaania 1907, hotellissa nimeltä Cours-la-Reine, mutta en muista varheisimmasta visiitistä mitään. Varhaisin Pariisi jonka muistan oli lehtikujien kaupunki, niin kuin näyttämöäavastus kadusta jonka toinen puoli oli koko ajan viileässä vajrjossa ja toinen kirkkaassa kuumassa auringossa. Keskellä katua oli panssaroitu olento; paitsi kuvakirjoissa en ollut koskaan nähnyt mitän minkä olisi yhtä läheltäpitäen muistuttanut ritaria: hänellä oli valtava rintahaarniska ja saappaat jalassa. Hän istui kaksihäntäisen hevosen selässä, toinen häntä oli tavallisessa paikassa ja toinen roikkui miehen kypärän periltä. Tämä oli Rue de Rivoli vuoden 1911 ankeinä päivinä, kun perheeni varsinainesta Euroopasta, Europa odiosasta, paikasta jonka asukkaat puhuivat saksaa kutan sortajani, Fräuleinitkin. Minulle Fräulein-sanalla oli vahva lapsenhoitajatytön erikoismerkitys. Vasta vuosien kuluttua tajusin että sanaa saattoi käyttää naimattomasta naisesta, jonka ei tarvinnut olla missään palveluksessa. Monet Fräuleinit jotka olivat palveluksessa, olivat varmaankin naimisissa, mutta minä en koskaan ajatellut ketään Frauna. Fräuleinit olivat minun ikimuistoisia vihollisiani, jotka oli asetettu vanhempieni ja minun väliin kuten ilkeät tilanhoitajat ystävällisten paronien ja heidän maaorjiensa väliin...

 

hakusanat: Pariisi Ranska ruokakulttuuri kulttuurihistoria 1920-luku nyrkkeily ilotytöt historia muistelmat ensimmäinen maailmansota toinen maailmansota ravintolat kahvilat ruoka Ranskan keittiö kulttuuri ranskalaiset lastenhoitajat 1910-luku

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

1 €
tai
Sulkeutuu 24 vrk 7 h 1 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

1 € Sulkeutuu 24 vrk 7 h 1 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.