Kuvaus

hyväkuntoinen suomi dvd julkaisu.

Alan Partridge on Steve Cooganin esittämä, kuvitteellinen televisio- ja radiojuontaja. Partridge on raivostuttava tyyppi: itsekeskeinen, röyhkeä ja hyvin huomionkipeä. Omasta mielestään hän on nerokas juontajalegenda. Nyt Partridgen suurta egoa paisuttaa entisestään hänestä tehty pitkä elokuva.

Elokuvan alussa tapaamme katkeroituneen Alan Partridgen. Aiemmin suuresta suosiosta nauttineen miehen ura on väsähtänyt ja Alan on jämähtänyt pienen radioaseman aamupäiväohjelman juontajaksi. Tilanne muuttuu, kun suuri mediakonserni ostaa aseman. Äkkiä Alaninkin työpaikka on vaakalaudalla. Tieto tulevista irtisanomisista ajaa Alanin epätoivoon. Hän päätyy vakuuttamaan nerokkuuttaan 
uudelle johdolle. Lopulta hän anelee näitä pitämään hänet ja antamaan potkut kollegalleen, Pat Farrellille (Colm Meaney). 
Farrell saa kenkää ja joutuu lähtemään saman tien. Pettynyt mies palaa myöhemmin asemalle ja ottaa entiset työtoverinsa panttivangeiksi. Ainoa henkilö, johon Pat luottaa ja jolle hän suostuu puhumaan, on Alan. Yhdessä miehet aloittavat hyvin eriskummallisen, suoran radiolähetyksen. Kun tilanne kärjistyy piiritystilanteeksi, huomaa Alan olevansa median huomion keskipisteessä  pitkästä aikaa  ja nauttivansa joka hetkestä!

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

1,90 €
Sulkeutuu 109 vrk 10 h 18 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

1,90 € Sulkeutuu 109 vrk 10 h 18 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.