Kuvaus

PRESIDENTTI KENNEDY JA MINÄ

"Jokaisella meillä on salaisuua.
Tämä on omani", aloittaa Mimi Alford kertomuksensa.
Mimi oli 19-vuotias tullessaan harjoittelijaksi Valkoisen talon lehdistöosastolle.
Elettiin viattomuuden aikaa, kesää 1962.

Seurasi kohtalokas soitto, jonka seurauksena Mimi asteli Valkoisen talon uima-altaalle.
Pian paikalle saapui myös itse presidentti John F. Kennedy.
Tapaamista seurasi toinen, ja samalla Mimin elämä sai uuden käänteen.
Hän oli yhtäkkiä maailman mahtavimman miehen, Yhdysvaltojen presidentin rakastajatar.

Yhteys Kennedyyn säilyi aina marraskuussa 1963 koittaneeseen salamurhaan saakka.
Mutta Mimi Alfordin osalta kertomus ei loppunut tähän.
Hän kantoi muistoa salaisesta suhteesta, joka langetti Alfordin elämään pitkän varjon, vaikuttaen hänen ihmissuhteisiinsa, vaikka hän ei tätä aina tiedostanutkaan.

Lopulta 2003 Mimi päätti puhua varhaisesta elämänvaiheestaan ja vapautua näin viimeinkin vaikenemisen ja häpeän taakasta.
Salaisuus sydämessäni tarjoaa tuoreen ja henkilökohtaisen kuvauksen presidentti Kennedystä, mutta samalla myös vahvan ja mieleen jäävän kertomuksen naisesta, joka oppi elämään menneisyytensä kanssa.

Otava 2012, 1p, 206 sivua.
Kovakantinen + kansipaperit.

Yhdistelen postimaksuja.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

3,50 €
tai
Sulkeutuu 68 vrk 19 h 36 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

3,50 € Sulkeutuu 68 vrk 19 h 36 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.