Kuvaus

Kokeillaan löytyykö tämmöiselle ostajaa.

Nyt siis olisi myynnissä Sota toys:n tekemä Limited edition shakkilauta nappuloineen vuodelta 2004. Näitä tehtiin kaiken kaikkiaan 3000 kpl, joista tämä on numero 2443. Alkuperäinen laatikko myös yhä tallessa.

Settiin loogisesti sisältyy lauta, jonka mitat ovat 40 cm X 40 cm X 12 cm ja painoa arviolta noin 15 kilon verran. Lauta on kuvioitu ensimmäisessä AvP-leffassa olevan temppelin tyylisesti. Muutamasta kohdasta lautaa joko maalipinta pettänyt tai pieni pala irronnut mutta päällisin puolin ja ikäisekseen varsin hyvässä kunnossa. Itse pelinappulaukkelit ovat hyvässä kunnossa ja pituudeltaan ovat 3,5 cm ja 8 cm välimaastossa. Laudan kansi, eli ts. pelialusta myös avautuu keskeltä ja sisältä löytyy säilytystila nappuloille.

Ainoa suurempi vahinko mikä laudasta löytyy on laudan kulmista löytyvät polvistuneet Predator-figuurit (kuva 4). Nämä eivät kestäneet alkuperäistä lentomatkaansa Amerikasta Suomen puolelle ja ovat aikalailla ensimmäisestä päivästä lähtien olleet siinä kunnossa kuin missä ovat seipäidensä suhteen. Näissä figuureissa myös nähtävissä maalipinnan rapistumista huomattavasti selkeämmin kuin itse nappuloissa. Positiivisena puolena mainittakoon, että seipäiden puuttuvat pätkät ovat tallessa, joten jos mahdollinen ostaja jaksaa askarrella niin hyvät niistä ehkä vielä tulee.

Kuvat otettu salaman kanssa ja kerääntynyttä pölyä laudasta ja ukkeleista kyllä löytyy, pahoittelen sitä. Tämän kohdalla ainoastaan nouto vaihtoehtona. Postin höykyteltäväksi en kehtaisi tätä laittaa, enkä laittaisi vaikka pyydettäisiinkin.

Lisäkuvia saatavilla tarvittaessa (tästä kyllä löytyy googlettamallakin kuvia, jos esim. haluaa nappuloita tiirailla tarkemmin) ja saa kysyä, jos on kysyttävää.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Huutokauppa

Lähtöhinta:
420 €
Sulkeutuu 2 vrk 9 h 37 min
tai 5 minuuttia viimeisen tarjouksen jälkeen.
Myyjä edellyttää ostajalta tunnistautumista.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Huutokauppa

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Huutohistoria
Lähtöhinta 420 € Sulkeutuu 2 vrk 9 h 37 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.