Kuvaus

 
 

ALL OVER MANIACS - HEIKOILLA JÄILLÄ 2015 CD, DIGIPAK

uusi,    06.02. 2015

Stupido  twincd 150

1.Reaktio
2.Noitavaino
3.Tyhjää täynnä
4.Yksinvaltias
5.Punaista nään
6.Heikoilla jäillä
7.Osasto 10
8.Sammon ryöstö
9.Pelimerkit
10.Itä-Saksa
11.Kaksi vuotta kuolleena

~ Arvio: 4/5
Aiemmin rehellistä kiljupunkkia veivannut All Over Maniacs on tainnut vaihtaa virvokkeensa halvimpaan mahdolliseen keskiolueen. Soittajat ovat edelleen sekaisin, mutta eivät enää koko ajan räkä poskella. Orkesterin kolmannella levyllä sen rähinä saa monipuolisempia muotoja.
Metelöinnissä oli jo edellisellä Yöjunalla helvettiin -albumilla kiitettävästi koukkuja ja päähän soimaan jääviä kertosäkeitä. Nyt rähinään on eksynyt mukaan muutakin. Hetkittäin All Over Maniacs kuulostaa vanhalta CMX:ältä tai Kumikamelilta.
Liikaa ei kuitenkaan kikkailla ja suurin osa biiseistä on edelleen parin-kolmen minuutin mittaisia huutolaululla varustettuja rykäisyjä tarttuvilla kertosäkeillä.
Heikoilla jäillä on toimiva kohkauslevy, jossa paino on vähän enemmän sanalla rock kuin punk. Parhaiten tämä taitaa silti toimia vaikkapa Kivesveto Go Go:n tai Pää kii -orkesterin faneille.
Aki Lehti / Keski




MUITA GRAMOFOONIKIEKKOJA, LEVYJÄ JA KAIKKEA KUMISTA HALKOIHIN, KLIKKAA TUOLTA >>>

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

7,80 € / kpl
Sulkeutuu 10 vrk 20 h 16 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

7,80 € Sulkeutuu 10 vrk 20 h 16 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.