Kuvaus

ALVIN JA PIKKUORAVAT:
Usean sukupolven ajan fanit ympäri maailman hurmanneilla pikkuoravilla on paljon laulettavaa elokuvadebyytissään – hulvattoman hauskassa seikkailussa täynnä mukaansatempaavaa musiikkia ja pörröistä pörräämistä! Kun uransa kanssa ponnisteleva lauluntekijä Dave Seville (Jason Lee) ottaa hoteisiinsa lahjakkaan pikkuoravakolmikon, Alvinin, Simon ja Teron, heistä tulee yhdessä yössä musiikillinen sensaatio. Mutta ahne levytuottaja (David Cross) aikoo käyttää tilannetta hyväkseen ja lähettää ’pojat’ uuvuttavalle konserttikiertueelle vain kartuttaakseen omaa kassaansa. Dave ymmärtää että nyt tarvitaan rutkasti kekseliäisyyttä – ja pajon pikkuoravapoweria – jotta kolmikko saadaan kotiin ennen kuin on liian myöhäistä!

ALVIN JA PIKKUORAVAT 2:
Menestyksekäs laulukolmikko, pikkuoravat Alvin, Simo ja Tero, ovat palanneet ratkiriemukkaassa jatko-osassa, jossa on enemmän musiikkia, enemmän toimintaa, ja enemmän hauskuutta koko perheelle! Konsertissa sattuneen onnettomuuden seurauksena Dave (Jason Lee) joutuu sairaalaan, joten pikkuoravat ottavat lomaa supertähteydestä ja aloittavat koulunkäynnin muiden samanikäisten tavoin. Mutta hyvin pian he joutuvat tiukan paikan eteen, kun heitä vastaan astelee kaunis ja lahjakas tyttöoravakolmikko, jotka ovat poikien ilkeän entisen managerin Ianin (Dave Cross) uusi löytö!


Kuvasuhde: 16:9 Anamorphic Widescreen (1.85:1), 1080p
Ääni: Suomi, Ruotsi,Tanska, Norja - DTS 5.1 ja Englanti - DTS HD-MA
Tekstitys:   Suomi, ruotsi...    
Kesto: n. 3 h
Ikäraja: K-3


Tuote on uusi, vielä muoveissa.
Hinta sisältää ALV 24%.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korotonta maksuaikaa ostoksille

Ensimmäinen kuukausi on aina täysin kuluton ja koroton uudelle asiakkaalle. Voit maksaa luoton pois heti tai halutessasi joustavasti enintään 36 erässä.

  • Avaa hakemus ja kirjaudu pankkitunnuksin
  • Täytä hakemus ja siirrä tilillesi tarvittava summa
  • Maksa ostokset

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

10,20 €
Sulkeutuu 8 vrk 5 h 43 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

10,20 € Sulkeutuu 8 vrk 5 h 43 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.