Kuvaus

ANKKAIN SUVUN JUHLAKIRJA

VUONNA 2010 TULEE KULUNEEKSI 70 VUOTTA, SIITÄ KUN ANKKAIN SUVUN KANTAÄITI, MUMMO ANKKA, NÄHTIIN ENSI KERTAA AL TALIAFERRON SUNNUNTAISARJASSA- TOSIN SILLOIN VAIN VALOKUVANA SEINÄLLÄ. SAMALLA TÄYTTYY 80 VUOTTA SIITÄ, KUN KAIKKIEN AIKOJEN ENSIMMÄINEN DISNEY-SARJAKUVA JULKAISTIIN YHDYSVALLOISSA. NÄITÄ MERKKIPÄIVIÄ JUHLIMAAN MARSSITETAAN KOKO ANKKAPERHE ANKKAIN SUVUN JUHLAKIRJAAN- JOSSA ENSIMMÄINEN DISNEY-STRIPIN TÄHTI MIKKI SAA TIETYSTI LUVAN OLLA KUNNIAVIERAANA MUKANA, VAIKKA EI NYT TARKKAAN OTTAEN IHAN VERSUKULAINEN OLEKAAN.

AKUN JA MIKIN YSTÄVYYSSUHTEEN LISÄKSI JUHLAKIRJA ESITTELEE KATTAVAN OTOKSEN AKUN SUKULAISIA AINA LÄHEISIMMISTÄ PERHEENJÄSENISTÄ KAUKAISIIN SERKKUIHIN SAAKKA. KIRJASSA NÄHDÄÄN MUUN MUASSA RUNSAASTI SUOMESSA ENNEN JULKAISEMATTOMIA SARJOJA SELLAISILTA PIIRTÄJÄSUURUUKSILTA KUIN JACK BRADBURY, AL HUBBARD, PAUL MURRY JA TONY STROBL. AIKAJANA ULOTTUU AINA VARHAISISTA ANKKA -STRIPEISTÄ 2000-LUVULLE, MUTTA PAINOPISTE ON KUITEN KIN 1950- JA 1960- LUKUJEN SARJOISSA. PARHAIDEN SARJAKUVATEKIJÖIDEN TUNNUSTETUISSA KLASSIKKOTARINOISSA ANKKALINNAN RAKASTETUIMMAT HAHMOT ESIINTYVÄT TODELLA EDUKSEEN.

SIVUJA 224

SANOMA MAGAZINES FINLAND OY 2010

UUSI JA LUKEMATON

OVH 49.95

MYYDÄÄN VAIN HINTAAN 29.95

EI TARJOUKSIA

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

29,95 €
Sulkeutuu 45 vrk 23 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

29,95 € Sulkeutuu 45 vrk 23 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.