Kuvaus

Kirja kertoo tuntemattomana pysyttelevän nuoren naiskirjailijan kokemuksista Berliinissä 20.4.1945-22.6.1945. Pitämäänsä päiväkirjaan pohjautuen hän kirjoitti kokemuksensa kertomuksen muotoon heinäkuussa 1945. Hän ei halunnut nimeään julki - jokainen kirjan lukenut ymmärtää miksi.

Tarina kertoo, mitä miljoonat saksalaiset naiset kokivat vuonna 1945: Ensin venäläistankit vyöryvät kohti Berliiniä, sitten seuraavat ankarat taistelut. Ihmiset yrittävät pysytellä hengissä raunioissa ilman vettä, kaasua ja sähköä. Heitä vaivaa ainainen nälkä, pelko ja inho. Taistelujen päätyttyä venäläiset sotilaat kohtelevat siviiliväestöä - varsinkin naisia - kovalla kädellä.

Kirjoittaja ei vaivu itsesääliin, vaan kuvaa tapahtumat selkeästi ja kaunistelematta, osin jopa makaaberin huumorin säestyksellä. Kirjailija tarjosi kirjoittamansa tarinan kirjailija Kurt W. Marekin välityksellä newyorkilaiselle kustantajalle. Kirja ilmestyi - hieman kaunisteltuna - englanniksi 1954. Pian ilmestyivät myös käännökset ruotsiksi, norjaksi, hollanniksi, tanskaksi, italiaksi, japaniksi, espanjaksi ja ranskaksi. Gummerus julkaisi kirjan suomeksi vuonna 1960. Nyt uudelleen ilmestyvä kirja on uusi käännös, joka perustuu alkuperäiseen, heinäkuussa 1945 kirjoitettuun ja kaunistelemattomaan käsikirjoitukseen.

Vuoden 2006 painos, Ajatus, 299 s. Kovakantinen kirja kansiåaåereineen on mielestäni uudenveroinen.

Postimaksut huutajalle

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

8 €
Sulkeutuu 38 vrk 8 h 34 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

8 € Sulkeutuu 38 vrk 8 h 34 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.