Kuvaus

Pehmeäkantinen. Irroitettavat kansipaperit.
Esilehdellä ylitussattu nimi

August Strindberg: Salatusta päiväkirjasta
Gummerus 1966
alkuteos: Ur ockulta dagboken (1963)

Ruotsalaisen Strindberg-tuntijan Torsten Eklundin toimittama kokoomateos Salatusta päiväkirjasta - August Strindbergin ja Harriet Bossen avioliitto on jo rakenteeltaan sangen erikoinen.
Se koostuu paitsi kirjailijan ennen julkaisemattoman päiväkirjan otteista myös molempien osapuolten kirjeistä ja kirjekatkelmista sekä Harriet Bossen kommenteista. Mutta rakennetta monin verroin erikoisempi on kuitenkin teoksen sisältö. Lukijan silmien eteen piirtyy järkyttävä kuva strinbergiläisestä rakkaudesta, hänen viimeisestä avioliitostaan, kuva, joka on täynnä selittämättömiltä ja mielipuolisiltakin tuntuvia piirteitä.


Salatun päiväkirjansa Strinberg aloitti niinsanottuna Infernokautenaan Pariisissa 21.2.1896.
Tähän elämänvaiheeseen liittyvässä tunnustusteoksessaan Inferno hän kirjoittaa: "Näistä ajoista lähtien olen kokenut sellaisia ilmestyksiä joita ei voi muuten selittää kuin pitämällä niitä tuntemattomien valtojen aikaansaannoksina, ja siitä alkaen olen tehnyt muistiinpanoja, jotka vähä vähältä ryhmittyvät ja muotoutuvat päiväkirjaksi". Tämä tapahtui samoihin aikoihin kun Harriet Bosse astui Strindbergin elämään vuonna 1900, ja hänen poistumisensa myötä päiväkirjan pito myös päättyy. Viimeinen päivätty merkintä on tehty 11.7.1908 eli Strindbergin lähtiessä siitä Karlavägenin varrella sijaitsevasta asunnosta, johon hän ja Harriet olivat perustaneet kotinsa nuorena avioparina.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

4 €
Sulkeutuu 98 vrk 9 h 33 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

4 € Sulkeutuu 98 vrk 9 h 33 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.