Kuvaus

Unelmien aterian katamme ulkosalle, takapihalle tai pikku puutarhaan, kevyeen kesätuuleen, kun koivunlehdet leikkivät yllämme. Tai sateessa vanhalle verannalle, kun pisarat ropisevat lasiruutuihin. Tai picnikillä kimaltavan meren äärellä. Jokaisella on oma unelmiensa ruokaparatiisi, mutta yhteistä on yhteisöllisyys, yhdessä nautiskelu, jaettu ilo. Vuoden 2013 MasterChef Kira Åkerström-Kekkonen valmisti noin viisikymmentä annosta omaa mieliruokaansa vanhoista pitsihuviloistaan ja pitkistä, valkohiekkaisista rannoistaan tunnetussa Hangossa. Sinun kesäunelmasi voi yhtä hyvin olla Naantali, Tammisaari, Porvoo, Kalajoki, pieni saari Porkkalan edustalla. Tärkeimpiä ovat kesätunnelma, ruoan tuoreus, keveys ja kesän maut salaatista uusiin perunoihin, pariloituun kalaan, mansikoihin... Ja niiden kanssa viinien ystävälle aurinkoa heijastelevassa lasissa kevyttä suosikkijuomaa. Kesällä vähän arkisemmatkin ruoat ja juomat ovat juhlaa. Kira Åkerström-Kekkosen kyky makujen ja tuoksujen tunnistukseen voi olla geeneissä, sillä vanhemmillakin on ravintolataustat. Mestarikokin hänestä tekevät myös sekä käsityön taituruus ja annosten luontainen estetiikka. Raaka-aineena hän käyttää paljon raikkaita, päiväntuoretta vihanneksia ja kalaa, mutta silloin tällöin myös lihaa. Mieluiten jotain kevyttä, ehkä grillattua. Jälkiruoka saa ihanat vivahteensa kotikulmien marjoista ja hedelmistä. Tälle kirjalle antaa erityisen makunsa kaikkien tekijöiden rakkaus juuri Hangon rantoihin. Valokuvaaja Tomi Parkkonen on siirtänyt studionsa kesäkaupunkiin koko vuodeksi, ruokakirjoittaja Christer Lindgrenille se on 50 vuoden takainen nostalginen maailma. Graafikko Christel Rönnsin kesäkoti sijaitsee Täktomissa, vain muutaman kilometrin päässä Hangosta.

 

  • Auringonmaku / Kira Åkerström-Kekkonen ; kuvat: Tomi Parkkonen ; esipuhe ja välitekstit: Christer Lindgren.
  • Kieli:suomi
  • Julkaistu:Helsinki : Readme.fi, 2014
  • Painettu/Valmistettu:(Porvoo : Bookwell)
  • Ulkoasu:186 sivua : kuvitettu ; 26 cm
  • Paino:792 grammaa
  • ISBN:978-952-220-814-9 sidottu

4 kulmataitetta muuten kuin UUSI

  •  

 

 

  • 7€  Kuluilla  =  R A J A T O N määrä Kirjoja HUUTO pakettina 
  •  
  • TEE PAKETTI alhaalla linkit
  •  

 

 

 

 

  •  

 

L I N K I T :

Harrastekirjallisuus 

KAIKKI KIRJAT:

Vakio viestipohja:

Lyhenteitä:

SKP = sidottu kovakantinen kansipaperit

sid = sidottu, kovakantinen ( harvoin myös pehmeä kantinen ) joko kuvakansi tai kansipaperiton ( mainittu)

nid =  nidottu, pehmeäkantinen 

Kierre / Rengasselkä = Reijitetyt sivut metalli/ muovi kierteessä kiinni, sivuja voi kääntää vapaasti ympäri ym

Pokkari = Pocket eli taskukokoinen, usein ns massajulkaisu marketteihin ym kaikki nidotut EI näitä

OMISTE =  omistajan nimi tai onnittelu kirjan alussa ns. esisivulla

KP= Kirjaston poisto kirja, voi olla muovitettu, leimoja ym, vanhoissa/ koulujen tai laitosten vähemmän

UV / UUS / UUSI- (mukana - miinus merkki)  = Uuden veroinen HYVÄ + / -  plus tai miinus 

CD tai DVD + / - = + plus tarkoittaa ON MUKANA ja miinus EI mukana, jos ei mainittu erikseen ilmoituksessa sitä EI ole mukana vaikka se jukaisuun tai sarjaan kuuluisikin. Levyt usein saa jälkeä kovasta muovitaskusta, kuljetuksessa tms vaikka olisivat olleet poistumatta kuoristaan alusta asti.

 

Lähes kaikissa kohteissa on enenmän tai vähemmän käsittelyn / kuljetuksen / varastoinnin jälkiä esim kirjojen kansissa. 

Voit myös kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi, jos olet esim keräilijä tai muuten kaipaat lisätietoa. Luokitukset pitää paikkaansa lähes kaikissa kohteissa. 

Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä. OTA YHTEYTTÄ ennen kuin annat nega/neutraali palautteen, sovitaan asia! En ole 24 / 7 tavoitettavissa, viikonloput useinmiten poissa. 

JOS ON KOVA KIIRE =  KYSY ENNAKKOON. Toimitus useimmiten lähi päivinä maksun saavuttua (sait palautteen) voi venyä pidempäänkin. Huomio viikonloput ja juhlapyhät.


Voittajalle tulee tilitiedot Huuto.net automaattisen vakioviestin lopussa (alhaalla).
Muista ilmoittaa maksaessasi kohteen N I M I.

Ei postin paketti automaattia lähellä/käytössä.

Profiilista löytyy ajankohtaista tietoa.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

9 €
tai
Sulkeutuu 78 vrk 10 h 45 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

9 € Sulkeutuu 78 vrk 10 h 45 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.