Kuvaus

tSisältää kolme Babar-elokuvaa!

t1. Kamala konga
tBabar ja Kornelius ovat purjehtimassa, kunnes tapahtuu onnettomuus ja he haaksirikkoutuvat saarelle. He eivät ole yksin: siellä on myös jättigorilla, Hirmuinen Conga!

t2. Muistatko?
tBabarin lapset päätyvät vahingossa kuumailmapalloon, ja tulee kova myrsky. Babarin ja Celesten on käytettävä kaikki rohkeutensa, että saavat pelastettua pienokaisensa.

t3. Mustasukkaisuutta
tBabarin perhe on saanut perheenlisäystä, ja kaikki aika uhrataan udelle tulokkaalle. Flora-parasta tuntuu, ettei häntä huomioida ollenkaan ja päättää karata kotoa.


tBabarista kertovat kirjat ovat viihdyttäneet lapsia 150:ssa maassa jo 70 vuoden ajan. Cécile de Brunhoff keksi elefantin iltasaduksi omille lapsilleen, jonka jälkeen hänen isänsä Jean de Brunhoff päätti tehdä kirjan seikkailuista. Isän traagisen kuoleman jälkeen vuonna 1937, heidän poikansa Laurent jatkoi tuotantoa vuonna 1946, vain 21 vuoden ikäisenä. Hän jatkaa kirjojen tuottamista sekä piirtäjänä, että kirjoittajana vielä tänäkin päivänä.



tPuhumme Suomea!


Kuva: 4:3 Full Frame 1.33:1
tÄäni: Dolby Digital Mono - Suomi, Ruotsi
tKesto: 1 t 05 minuuttia



tTuote on uusi, vielä muoveissa.
tHinta sisältää ALV 24%.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

5 €
Sulkeutuu 42 vrk 4 h 17 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

5 € Sulkeutuu 42 vrk 4 h 17 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.