Kuvaus

Tästäpä huippuluokan viihdettä Blu-ray formaatissa!

Elokuvat ovat joko aivan uutuudenkarheita tai jopa muoveissa olevia (Katso kuvat! :) )

Zorron Legenda (The Legend of Zorro)

Zorron legenda (engl. The Legend of Zorro) on Martin Campbellin ohjaama (kuten myös edellinen, Zorron naamiotoimintaelokuva vuodelta 2005. Tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun puolivälille.

American Virgin Uncut

American Virgin (aiemmin Virgin on Bourbon Street) on vuonna 2009 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen komediaelokuva, jonka on ohjannut Clare Kilner, käsikirjoittanut Jeff Seeman ja jonka pääosia näyttelevät Rob Schneider ja Fábio Souza.

Ostarin Superstevari

Observe and report eli Ostarin Superstevari on ehkä nykyään kohutuin leffa pitkiin aikoihin. Leffan ennakkopätkiä nähneenä olen kyllä sitä mieltä, että kyseessä oli rohkean härski elokuva. Se sisältää sellaisia kohtauksia, joita ei ole olisi koskaan voinut kuvitella näkevän.

Täydellisen Sotilaan Paluu **MYYTY**

M:I , M:I2, M:I3

Vaarallinen tehtävä (engl. Mission: Impossible) on vuonna 1996 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen toimintaelokuva, joka pohjautuu 1960–1970-lukujen samannimiseen televisiosarjaan. Elokuvan on ohjannut Brian De Palma ja sen pääosaa näyttelee Tom Cruise.

The Patriot

Patriot (engl. The Patriot) on vuonna 2000 ensi-iltansa saanut historiallinen sotaelokuva, jonka on ohjannut Roland Emmerich. Elokuvan pääosissa ovat Mel Gibson ja Heath Ledger.

Casino Royale (007 James Bond)

Casino Royale on EON Productionsin James Bond -elokuvasarjan 21. osa, jonka pääosaa, kuvitteellista MI6-agentti James Bondia, näyttelee ensimmäistä kertaa Daniel Craig. Elokuvan on ohjannut Martin Campbell ja sen ovat käsikirjoittaneet Neal Purvis, Robert Wade sekä Paul Haggis. Se on kolmas Ian Flemingin samannimiseen romaaniin perustuva elokuva. Casino Royale sijoittuu Bondin agenttiuran alkuun, juuri kun tämä on saanut ”luvan tappaa”. Bond saa tehtäväkseen pakottaa terrorismin rahoittajan, Le Chiffren, vararikkoon voittamalla tämän korkeiden panosten pokeripelissä. Elokuvan tarinakaari jatkuu elokuvaan 007 Quantum of Solace (2008).

Casino Royale käynnistää elokuvasarjan uudelleen vakiinnuttaen uuden aikajanan ja juonellisen rungon, mikä antaa elokuvalle mahdollisuuden esittää Bond haavoittuvaisempana ja kokemattomampana.

Casino Royale sai ensi-iltansa Lontoossa 14. marraskuuta 2006. Se sai enimmäkseen myönteisen vastaanoton kriitikoiden korostaessa Craigin suoritusta ja Bondin hahmon uudelleenkeksimistä. Elokuva tuotti yli 599 miljoonaa dollaria lipputuloja ja siitä tuli kaikkein eniten tuottanut James Bond -elokuva ennen elokuvan 007 Skyfall (2012) ilmestymistä.

Extreme Movie Unrated

Extreme Movie (formerly Parental Guidance Suggested; known as Hotdogs & Doughnuts: An Extreme Movie in Australia) is a 2008 American satirical comedy film composed of sketches focusing on teen sex. Adam Jay Epstein and Andrew Jacobson direct, with segments co-written by Saturday Night Live performers Will Forte, Andy Samberg, and writers Akiva Schaffer, Jorma Taccone, Phil Lord and Christopher Miller. The ensemble cast includes Frankie Muniz, Ryan Pinkston, Jamie Kennedy, Danneel Harris, Andy Milonakis, Matthew Lillard, Rob Pinkston and Michael Cera.

Sex Drive

Sex Drive on vuonna 2008 valmistunut yhdysvaltalainen komediaelokuva. Se kertoo 18-vuotiaasta neitsyeestä, Ian Laffertysta (Josh Zuckerman), joka kiertää ympäri maata löytääkseen netissä tapaamansa tytön. Zuckermanin lisäksi rooleissa ovat muiden muassa Amanda Crew, Clark Duke, James Marsden ja Seth Green.

Elokuva perustuu Andy Behrensin All the Way –romaaniin. Sex Drive on Sean Andersin toinen ohjaus.

Michael Jackson's THIS IS IT

Michael Jackson's This Is It (myös pelkkä This Is It) on vuonna 2009 julkaistu dokumentti-/konserttielokuva, jonka ohjasi Kenny Ortega. Elokuvassa nähdään Michael Jackson harjoittelemassa ja valmistautumassa This Is It -konserttisarjaansa varten, joka ei toteutunut, koska Jackson kuoli sydämenpysähdykseen 25. kesäkuuta 2009, kolme viikkoa ennen ensimmäisen konsertin alkua. Elokuva tuotti elokuvateattereiden lipunmyynnillä yli 260 miljoonaa dollaria, mikä tekee siitä maailman menestyneimmän dokumentti- ja konserttielokuvan.

Elokuva koostuu materiaalista, jossa Jackson harjoittelee esiintymistä ja ohjaa tiimiänsä sekä lyhyistä "behind the scenes" -materiaaleista, jotka keskittyvät tanssijoihin sekä suunniteltuihin vaatteisiin, joita oli tarkoitus käyttää konserttisarjassa. Kenny Ortegan mukaan kuvattua materiaalia ei ollut koskaan tarkoitus julkaista, mutta Jacksonin kuoleman johdosta Ortega halusi tuoda faneille mahdollisuuden nähdä millainen konserttisarjasta olisi tullut, jos se olisi toteutunut. Ortega omisti elokuvan Jacksonin kolmelle lapselle. Elokuvan materiaali kuvattiin Staples Center -areenalla ja The Forumissa Los Angelesissa, Kaliforniassa.

Ritarin Tarina

Ritarin tarina (A Knight's Tale) on vuonna 2001 valmistunut komedia- ja toimintaelokuva. Se kertoo ritarin aseenkantajasta, joka isäntänsä kuoltua päättää alkaa esiintyä itse ritarina. Elokuvassa näyttelevät muun muassa Heath Ledger, Shannyn Sossamon, Rufus Sewell, Mark Addy, Alan Tudyk, Paul Bettany ja Laura Fraser. Elokuvan on tuottanut, ohjannut ja käsikirjoittanut Brian Helgeland.

Hangover PART 2

Kauhea kankkunen 2 (engl. The Hangover Part II) on vuonna 2011 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen komediaelokuva, jonka on ohjannut Todd Phillips. Elokuva on jatko-osa vuoden 2009 elokuvalle Kauhea kankkunen. Elokuvan pääosassa ovat Bradley Cooper, Ed Helms, Zach Galifianakis, Justin Bartha ja Ken Jeong.

Dante's Inferno

Limbo, himo, mässäily, ahneus, viha, kerettiläisyys, väkivalta, vilpillisyys ja petturuus – siinä helvetin yhdeksän piiriä, jotka Dante Alighieri teki tunnetuksi maineikkaassa mestariteoksessaan Jumalainen näytelmä ja sen ensimmäisessä osassa Danten Helvetti. Dante’s Inferno: An Animated Epic vie sinut piinaavalle matkalle läpi helvetin pimeimpien ja pelottavimpien syövereiden. Matkallaan Dante joutuu kohtaamaan helvetin pahimmat demonit ja rajuimmat pedot pelastaakseen suuren rakkautensa Beatricen helvetin hallitsijan, Luciferin kynsistä. Electronic Artsin huippusuosittua peliä täydentävä Dante’s Inferno: An Animated Epic on visionääristen animaatioelokuvaohjaajien sykähdyttävä näkemys Danten epätoivoisesta ristiretkestä. Mukana on eräitä kikkien aikojen vaikuttavimpien animaatioelokuvien luojia (Ghost In The Shell – aaveääni, Blood: The Last Vampire, Tales Of The Black Freighter sekä Samurai hamploo). Kuusi ohjaajaa, kuusi kauhistuttavaa näkemystä helvetistä, yksi veret seisauttava eeppinen seikkailu!

Men In Black 3

Men in Black III (lyh. MIB3) on vuonna 2012 3D:nä julkaistu tieteiskomediaelokuva, joka on jatko-osa elokuville Miehet mustissa ja Miehet mustissa 2. Elokuvan päätähtinä jatkoivat Tommy Lee Jones ja Will Smith. Elokuvan ohjasi Barry Sonnenfeld. Elokuvan kuvaukset alkoivat 16. marraskuuta 2010. Elokuvan ensi-ilta oli 25. toukokuuta 2012.

 

Toimituskulut seuraavat:

1-2 kpl = 3.20€ + // 3+ Kpl = 5.90€

Katso myös muut kohteeni! Image result for clipart

Löytyy paljon videopelejä uutta, vanhaa, retroa, tulevaa, käsikonsolia, tietokonetta:

Nintendo

Virtual Boy/Gameboy/Color/Advance/Ds/3ds/Lite/Dsi

Nes/Snes/Saturn/N64/Famicom/Gamecube/Wii/WiiU/Switch

Xbox

Xbox360/Xbox One/X/Elite

Playstation

Ps1/Psx/Ps2/Ps3/Ps4/Ps Vr

PC

Windows/Microsoft/Apple/Sony/Samsung

Elokuvia:

Lasten, Draama, Toiminta, Kauhu, Tieteiselokuva, Sci-fi, Komedia, Erotiikka, Anime, Dokumentti, Kotimainen, Ulkomainen

Kirjoja:

Bestselleri, Uutuus, Vanha, Koulu, Aku Ankka, Dekkari, Trilleri, Elämänkerta, Muistelma, Historia, Musiikki, Seksi, Ruoka, Juoma, Manga, Psykologia, Terveys

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 73 vrk 18 h 44 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.
6.11. klo 22:11
Kysymys poistettu.
5.8. klo 10:13

Juu, kyllä :)

27.4. klo 13:47
Kysymys poistettu.