Kuvaus

Diamond Dogs on David Bowien huhtikuussa 1974 julkaisema albumi. Se oli vuoden 1969 Space Oddityn jälkeen ensimmäinen levy, jolla ei soittanut taustayhtye The Spiders from Mars. Diamond Dogs nousi Ison-Britannian albumilistan kärkeen ja muodostui Bowien läpimurroksi Yhdysvalloissa, jossa albumi oli parhaimmillaan sijalla 5.

Levyn teema perustuu brittiläisen kirjailijan George Orwellin teokseen Vuonna 1984 ja tulevaisuuden totalitäärisen ja rappeutuneen yhteiskunnan kuvaamiseen. Bowien piti alun perin tehdä albumin pohjalta myös musikaali, mutta idea kaatui tekijänoikeuserimielisyyksiin. Levyn roolihahmo on Halloween Jack -niminen henkilö, joka mainitaan albumin nimikappaleessa. Bowien entinen roolihahmo Ziggy Stardust oli kuitenkin edelleen mukana, esimerkiksi Bowien hiusmallissa levyn kannessa.

Singlenä julkaistu kappale ”Rebel Rebel” nousi menestykseksi (Britannia 5. sija). Kappaleesta on tehty paljon covereita. Siitä version tehneisiin yhtyeisiin lukeutuvat muun muassa Def Leppard, Bay City Rollers ja Smashing Pumpkins. Myös nimikappaleesta tuli listahitti.

Levy on uudenveroinen. Kyseessä on vuoden 1999 cd-versio. Kun ostosumma näkyy tililläni, panen heti levyn postiin, posti- ja pakkauskulut Suomeen helposti-kuoressa kuplamuovin kera 2,25 e. (International delivery available to Europe, postal charge 4,5 euros, other countries 4,6 euros). Myös nouto mahdollinen. Otan pian yhteyttä, kun kaupankäynti on päättynyt. Koetetaan hoitaa maksut 7 päivän sisällä kohteen sulkeutumisesta.

Kannattaa huutaa useampia kohteita. Samalla 2,25 euron maksulla kulkee 2 normaalipaksuista cd-levyä tai 4 normaalipaksuista cd-singleä tai 2-3 kasettia. 4 normaalipaksuista cd-levyä kulkee 4 euron postimaksulla. Muistetaan myös palautteet puolin ja toisin.

Kappalelista:

  • Kaikki kappaleet säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut David Bowie, ellei toisin mainita.
  • Kappaleen ”1984” jousisovitus Tony Visconti

Future Legend – 01:07 (säv. Richard Rodgers)

Diamond Dogs – 05:56

Sweet Thing – 03:38

Candidate – 02:40

Sweet Thing (Reprise) – 02:32

Rebel Rebel – 04:30

Rock 'n' Roll with Me – 04:02 (säv. David Bowie/Warren Peace, san. Bowie)

We Are the Dead – 04:54

1984 – 03:27

Big Brother – 03:20

Chant of the Ever Circling Skeletal Family – 02:04

Näytä lisää Näytä vähemmän

Huutokauppa

Lähtöhinta:
5,80 €
Sulkeutuu 6 vrk 21 h 12 min
tai 5 minuuttia viimeisen tarjouksen jälkeen.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Huutokauppa

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Huutohistoria
Lähtöhinta 5,80 € Sulkeutuu 6 vrk 21 h 12 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.