Kuvaus

Pieni talo preerialla (Little House on the Prairie) on yhdysvaltalaisen kirjailijan Laura Ingalls Wilderin lasten- ja nuortenkirjoihin perustuva televisiosarja, joka seuraa sarjan päähenkilön Lauran ja hänen läheistensä elämää Yhdysvaltojen Minnesotassa ja hetken aikaa myös Dakotassa 18701880-luvuilla.

Pieni talo preerialla -sarjan on tuottanut ja pääosin ohjannut Michael Landon, jolla oli Little Joe Cartwrightin rooli televisiosarjassa Bonanza.

Sarja on myös julkaistu Yhdysvalloissa kokonaan DVD:llä, suomenkielisellä tekstityksellä on julkaistu tuotantokaudet 1–9 ja elokuvaboksi, joka sisältää sarjan pilottijakson leikattuna versiona, ja täysimittaisina kolme vuosina 1983–1984 esitettyä jäähyväiselokuvaa. Suomeksi ei ole julkaistu erikoisjaksoa "The Little House Years" vuodelta 1979. Suomessa DVD-julkaisujen ikäraja oli aluksi 18 vuotta, koska levittäjä halusi välttää silloin voimassa ollutta tarkastusmaksua.

Varsinaista sarjaa kuvattiin vuosina 1974–1982, ja sen jälkeen sarjan lähes koko tuotantotiimi vaihtui, samoin sarjan nimi, joksi tuli Pieni talo: Uusi alku. Uusi alku kesti kuitenkin vain vuoden.

Yhdeksännen tuotantokauden jälkeen kuvattiin vielä kolme elokuvan mittaista jäähyväisjaksoa vuonna 1983. Jaksojen nimet ovat Kuin silloin ennenKidnappaus ja Viimeiset jäähyväiset.

Suomessa sarja on esitetty televisiossa tähän mennessä kolmesti, ensimmäisen kerran syksystä 1976 alkaen ja toisen kerran vuoden 1991 alkupuolelta lähtien. Sarjan toinen uusintakierros alkoi Yle TV2:lla tammikuussa 2008 ja päättyi marraskuussa 2009. Toisella uusintakierroksella joitakin jaksoja jätettiin esittämättä esimerkiksi poikkeuksellisen rankan teeman vuoksi. Niitä pidettiin sisällöltään joko väkivaltaisina tai herkkiin katsojiin muuten liian voimakkaasti vetoavina. Kolme aiemmin mainittua jäähyväiselokuvaa esitettiin joulun aikaan 2009. Sarjan kolmas uusintakierros alkoi YLE TV2:lla heinäkuussa 2010 ja päättyi toukokuussa 2011.

1990-luvun alussa sarjaa esitettiin 110 eri maassa.

Sarja pohjautuu Laura Ingalls Wilderin kirjoihin, mutta sarjan tuotantotiimi on ottanut runsaasti vapauksia. Siksi sarjan ja kirjojen tapahtumat eroavat toisistaan. Kaikkein kirjoille uskollisin jakso on sarjan pilottijakso.

Sarjassa on myös muutamia historiallisia epätarkkuuksia. Esimerkiksi pikkukaupungin lääkärillä on puhelin, vaikka ne yleistyivät vasta 1900-luvun alkupuoliskolla. Myös luonto on sarjassa paikoin aivan erilaista kuin oikeassa Minnesotassa.

Oikeassa elämässä ei ollut Ingallsin perheenjäsenistä Albertia, Adamia, Cassandraa ja Jamesia jotka lisättiin, jotta perheen tarina ei olisi päättynyt niin onnettomasti kuin tosielämässä, kun Mary jäi naimattomaksi ja Ingallsit pojattomiksi Charles Juniorin kuoltua.

Oikeat Ingallsit muuttivat hyvin usein niin vastoinkäymisten takia, kuin myös Charlesin halusta päästä aina vain lännemmäksi.

Lopulta Charles ja Caroline jäivät asumaan Etelä-Dakotan De Smetiin ja Laura ja Almanzo Missourin Mansfieldiin.

Katso myös muut kohteeni! Image result for clipart

Löytyy paljon videopelejä uutta, vanhaa, retroa, tulevaa, käsikonsolia, tietokonetta:

Nintendo

Virtual Boy/Gameboy/Color/Advance/Ds/3ds/Lite/Dsi

Nes/Snes/Saturn/N64/Famicom/Gamecube/Wii/WiiU/Switch

Xbox

Xbox360/Xbox One/X/Elite

Playstation

Ps1/Psx/Ps2/Ps3/Ps4/Ps Vr

PC

Windows/Microsoft/Apple/Sony/Samsung

Elokuvia:

Lasten, Draama, Toiminta, Kauhu, Tieteiselokuva, Sci-fi, Komedia, Erotiikka, Anime, Dokumentti, Kotimainen, Ulkomainen

Kirjoja:

Bestselleri, Uutuus, Vanha, Koulu, Aku Ankka, Dekkari, Trilleri, Elämänkerta, Muistelma, Historia, Musiikki, Seksi, Ruoka, Juoma, Manga, Psykologia, Terveys

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 103 vrk 22 h 43 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

10 € Sulkeutuu 103 vrk 22 h 43 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.