Kuvaus

Anna kaikkien nähdä se, että SINÄ olet nähnyt elävänä Pariisin ja sen Eiffel tornin. Pariisi Ranska ach !

Pariisi ja Eifeltorni ovat nähtävyys, jonka useinmat Eurooppa ihmiset haluavat nähdä ainakin kerran. Ennen sanottiin, että nähdä Napoli ja kuolla, sillä tarkoitettiin, että jos on nähnyt Napolin, on valmis vaikka kuolemaan, kaikki upea maapallon päällä on nähty. Itse nähneenä en allekirjoita tuota väitettä, kyllä nykyaikana on paljon upeita paikkoja, erityisesti Aasiassa, jotka pitää nähdä. Aasia on mennyt ohitse Euroopan ja Amerikan aivan komeasti ja näyttää jo pitkää nenää muille! Aasiassa on tulevaisuus.

Nykyaikana ei moinen sanonta " nähdä Napoli ja kuolla "   oikein tunnu mielekkäältä,   vaan se voisi kuulua:   "Nähdä Pariisi ja kuolla ",  tosin nyt on muitakin paikkoja kaukomailla, eikä pitkät lentomatkat ole niin epämiellyttäviä, kuin ennen.  Tosin pitkä yli 6h lentomatka on aika iso rasite...Usein jopa ihminen haluaa matkustaa lomalla hyvin kauas, vaikka aivan omalla "takapihalla"  on melkein yhtä kaunista.   Pitkät ulkomaanmatkat ovat jopa suhteessa halvempia, kuin vaikkapa matka Lappiin. Pitkiä halpoja matkoja myy Saksassa esim. LIDL kauppaketju ja Saksan lentokentät ovat täynnä pieniä matkatoimistoja....kyllä halpaa matkaa on tarjolla.

Tässä on paikan päältä ostettuna torni, korkeus 20  cm ja on kaunis, edessä jopa seisoo sana Paris. On hieno ja upea, kaunis ja painaa 182g  .  Erikoista on, että torni on ostettu valmistettu jossain vuosina 1955-1965, eli on samalla antiikkia. Anna sen seisoa kotona, työpaikalla tms. 

DE12MZ801       Pariisi Eiffeltorni matkamuisto ja todella upea ja näyttävä, herkkä kaunis muisto kaupungista, jonka saksalaista Eiffel  sukua oleva insinööri rakensi Pariisin Maailmannäyttelyä varten. Sitä ei sitten purettu, vaan sitä rakastivat pariisilaiset. Mr. Eiffel oli ranskalainen. 

Hieman omia mietteitä, koska olen käynyt jokusen kerran paikan päällä:

Ranska ja Pariisi ovat Suomesta tulevalle turistille usein pieni pettymys. Upeat kolme tavarataloa Hartmann kadulla Pariisissa ovat hienoja, (arkitehtuuri ja lasikatto, joka sisäpuolelta nähtynä vasta on komea ja tekee vaikutuksen , ne ovat hienoja vanhoja rakennuksia  ) mutta kauppatavara ei ole halpaa ja kengät, joista saa pulittaa yli 1500 euroa per pari, jäävät monelta ostamatta.

On aivan pakko mennä tavaratalojen ulko-katolle ihailemaan näkymää, sillä pelkkä katsominen ei maksa mitään. Ylinmässä katto terassi kerroksessa on ravintola ja sieltä hienot ulkonäkymät. 

Halpa ostospaikka maa on Saksa ja heidän halvat kaupat ovat nimeltään PRIMARK = Irlannista,   ZARA= Espanjasta,    T.K. MAXX = USA:sta, joka haluaa iskeä pikkasen nenään H&M myymälöitä, tämä jälkinmäinen  taas on  Ruotsista.  H&M menee Saksassa vähän huonosti, kun sitävastoin Primark ja Espanjan oma ylpeys; ZARA, myyvät hyvin. 

Saksan Galleria Kaufhof ja saman omistajan KARSTADT tavaratalot  ..... C&A on hollantilais-saksalainen  vaatemyymälä ketju, joskin muoti on liki samaa "yök-muotia" kuin USA:n Wal-Mart supermarket- myymälöissä. Ei-Kiitos minulle,  sillä heidän vaatteet ovat muotia vanhuksille tasoa. Ei mitään näkymää !  USA turistit matkustavat kohti Eurooppaa vaateostoksille, muotia heille haetaan Pariisi, Berlin ja myös Moskovasta asti. 

T.K. Maxx , se USA:sta tullut halpojen vaatteiden myymäläketju on hauska, sillä joissakin maissa sen nimi on hieman erilainen...esim. T.J. Maxx jne..

Kaupunkien keskustoissa olevat tavaratalot Kaufhof Galleria ja Karstadt kärsivät myynnin laskusta ja suuntaus on selvä kaikkialla, myynti lisääntyy Internetin kautta ja myös ostetaan paljon suoraan Kiinasta www.aliexpress myy ....Venäjä ilmoitti, että heidän kansalaiset ostavat suoraan netistä tavaraa ja Kiinasta, Koreasta jopa Viet Nam ja Intia kiinnostaa ! EU on menettämässä kauppaa  ? 

Pariisi, Lontoo, Berliini, Rooma ja Moskova, joista jälkinmäinen lienee nyt koko Euroopan suurin kaupunki, yli 16 miljoonaa asukasta ja tavara on siellä Rupla-kurssin takia halpaa. Lisäisin tähän pakkolistaan vielä Madrid ja Ateena.   Nämä Euroopan kaupungit Berliini, Pariisi, London, Rooma, Moskova ovat ainakin ihan pakkopulla käydä läpi, muuten ei oikeastaan voi puhua isoon ääneen: "Tunnen Euroopan."   Jos olisi valiitava listalta vain yksi, niin ilman epäilystäkään se olisi ROOMA. Roomaa kehutaan myös rakkauden kaupungiksi, siellä saakin yksinäinen nainen varoa, ehdotuksia tulee vaikka kuinka paljon jo kadulla kulkiessa . Pakolaisten ja hieman eksootisempien miesten tarjouksille kannattaa sanoa , kiitos ei !  

Miksi japanilaiset turistit buuaavat Pariisin Eiffel tornille ?  Koska heillä on itsellään Tokiossa suurempi ja kauniimpi, puna-valko väreissä ja muuten samanlainen torni. Kun muun maalaiset turistit viedään katsomaan tätä tornia, jonka juurelle edes ei enää pääse ilmaiseksi, niin japanilaisille näytetään Saksan TRIER kaupungin vanhaa Roomalaisten rakentamaa Porta Negra isoa kiviporttia. Se onkin komea ja hieno

Kohde on Hampurissa, Saksa. Kernaasti yhdistelen huutoja samaan pakettiin. 
Lähetyskulut voi hyvin yksinkertaisesti "alentaa siedettäviksi" sillä usein on postimaksu porrastettu painon mukaan ja lähetyskulu on siksi aivan sama, painaa tavara 1kg tai 5kg. Kun huudat samaan pakettiin myös jotain muuta, postimaksu on kohtuullinen. Myös muut kuriirilähetystavat ovat mahdollisia, niissä usein paketin koko on hinnoittelun peruste, eikä paino.
On järkevää ehkä pyytää sitoumuksetta lisää valokuvia ja katsoa, mitä muuta sama lähde tarjoaa, yli 100 kohdetta!   Huomaa, että kuvat ovat osa kohteen kuvausta ja selityksiä, aivan kaikkea ei ehkä ole kirjoitettu. Kuvat ovat siis oleellinen osa huutokaupan ilmoitusta, pyydän, että katsot  ne huolellisesti läpi. 

Maksu:
Normaalisti voittaja maksaa tilisiirtona minun Suomen Danske Bank  pankin tilille. 

Huutokaupan kohde on se,mikä näkyy valokuvassa ja vain se, minkä näet kuvassa, kuuluu myös kauppaan. Jos valokuvassa ei esim. näy myynti/esittely/laatikkoa, ei se kuulu kauppaan tai joku muu tarvike, jonka oletat olevan mukana, mutta ei ole valokuvassa, sitä ei ole mukana. Älä oleta, vaan kysy silloin tarkennusta. 

Tavaran kunnon määritelmän perusta on aina optinen tarkastelu, en missään tapauksessa kokeile ja testaa joka tavaran toimintaa tai sielunelämää. Siksi on mahdollista, että määritelmässä kohteen kunnossa lukee "hyvä" ja kotona havaitset, ettei koje/esine/kohde toimi. En siis kokeile kaikkia lamppuja, en puhalla joka huuliharppua, en testaa tavaraa.  Usein tavara on maannut pahvilaatikon pohjalla hyvin monet vuodet. Tiedossa olevan vian ilmoitan aina, en pimitä tai  juksaa,mutta aivan kaikkea en minäkään tiedä.
Koska kaupan on  käytetty tavara, voi niissä olla naarmuja ja muita käytön jälkiä.
Voit aina ennen kauppaa soittaa minulle, katson kohdetta tarkasti, tai pyytää siitä lisää valokuvia !   Pienen murto-osan olen ostanut kaverilta Belgiasta,kun hän purkaa ja tyhjentää taloja ja asuntoja. Olen ostanut  ne itselleni omaan käyttöön/ keräilyyn ja kun aikaa kuluu usein vuosi pari,  tai rahapula vaivaa, yritän kaupitella tätä omaa tavaraani halvalla eteenpäin. Vanhan tavaran kaupittelusta ei yleensä tule edes voittoa, mutta tappioita voidaan edes minimoida.

 Kyseessä on kauppa yksityiseltä yksityiselle ja palautusoikeus on poissuljettu. Kauppa on ns. Privat to Privat. 


Ole hyvä ja lue ehdot läpi ennen huudon antoa !
 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

7,70 €
Sulkeutuu 115 vrk 16 h 53 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

7,70 € Sulkeutuu 115 vrk 16 h 53 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.