Kuvaus

Mr. Fox asuu vaimonsa ja poikansa kanssa tasaista kettujen elämää kotionkalossaan. Mr. Fox on kuitenkin kyllästynyt tylsään sanomalehtityöhönsä ja on alkanut kaipaamaan entistä todellista ketun elämäänsä, johon kuului jännittävät kanavarkaudet. Jännitystä hakien ja tietenkin vaimoltaan salassa hän päättää lähteä ryöstöretkelle opossumiystävänsä hölmön Kylien kanssa. Ryöstelyn kohteeksi joutuvat kolme pihiä ja ilkeää tilanomistajaa - suunnattoman lihava kanankasvattaja Pösö, pömppömahainen kääpiö Pärskä ja lyijykynän laihan omenaviininvalmistaja Papu. Tilanomistajat eivät katso ryöstelyä hyvällä ja tekevät yhdessä katalan suunnitelman saadakseen ketun hengiltä. Mutta he joutuvat kohtaamaankin itseään ovelamman vastustajan.
Rakastetun lastenkirjailijan (mm. Jali ja Suklaatehdas) Roald Dahlin Kekseliäs kettu -kirjaan perustuva ja Wes Anderssonin ohjaama Fantastic Mr. Fox on älykäs ja nauruhermoja kutkuttava stop motion - teräväpiirtoanimaatio. Se on tarina kekseliäästä ketusta, Mr. Foxista, joka saa nerokkaan idean ryövätä kolmelta häijyltä tilanomistajalta – Pösöltä, Pärskältä ja Papulta.
Elokuvan äänirooleissa kuullaan huikean roolin Mr. Foxina tekevä Georg Clooney, Meryl Streep hänen lempeän tiukkana vaimonaan ja Jason Schwartzman isänsä suosiota hakevana poikana. Muissa äänirooleissa mm. Bill Murray ja Owen Wilson.

Valmistus vuosi: 2009
Kesto: 1 h 27 min.
Ääni: Englanti
Tekstitys: Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska
Kansi: Ruotsi

Kaksi norm. DVD/Blu-ray:tä samoilla toimitus kuluilla.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korotonta maksuaikaa ostoksille

Ensimmäinen kuukausi on aina täysin kuluton ja koroton uudelle asiakkaalle. Voit maksaa luoton pois heti tai halutessasi joustavasti enintään 36 erässä.

  • Avaa hakemus ja kirjaudu pankkitunnuksin
  • Täytä hakemus ja siirrä tilillesi tarvittava summa
  • Maksa ostokset

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Huutokauppa

Lähtöhinta:
3 €
Sulkeutuu 21 h 31 min 33 s
tai 5 minuuttia viimeisen tarjouksen jälkeen.

Huutokauppa

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Huutohistoria
Lähtöhinta 3 € Sulkeutuu 21 h 31 min 33 s

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.