Kuvaus

Fennada-studion Palmu-pakkaus sisältää yhtiön tuottamat kolme jälkimmäistä Komisario Palmu -elokuvaa:

Kaasua, komisario Palmu! (1961)
Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962)
Vodkaa, komisario Palmu (1969). 


Suomalaisten lempikomisario ja hänen apulaisensa ratkovat huumorintäyteisiä tehtäviä vauhdilla muuttuvalla 1960-luvulla. Legendaarisissa pääosissa Joel Rinne, Matti Ranin ja Leo Jokela. Kaiken takana oli ohjaaja Matti Kassila, joka muokkasi Mika Waltarin teksteistä unelman lailla soljuvaa ilotulitusta ja kirjoitti itse vielä jälkikirjoitukseksi Vodka-Palmun. Se heitti 1930-luvun lopun salapoliisiromaaneista alkunsa saaneen ärhäkän knallipään agenttielokuvien ja kylmän sodan aikakaudelle. 

Palmu-paketissa on yhteensä neljän tunnin lisämateriaalit. Kassila esittelee elokuvat Peter von Baghin toimittamissa kymmenen minuutin spoteissa sekä itse ohjaamassaan laajemmassa dokumentissa. Harvinaisin lisäherkku on tunnin tv-elokuva Pariisilaissolmio, jonka Kassila ohjasi 1965 niin ikään Waltarin aiheesta lähellä Palmuja olevalla lennokkaalla tyylillä. Helsinki-kuvastaan kuuluisien dekkareiden lisänä on myös Kassilan dokumenttielokuva Helsingistä samalta ajalta ja paljon muuta.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

15 €
tai
Sulkeutuu 105 vrk 16 h 9 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

15 € Sulkeutuu 105 vrk 16 h 9 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.