FORREST GUMP DVD


Kuvaus
DVD.
Forrest Gump
Forrest Gump on Robert Zemeckisin ohjaama elokuv, joka perustuu Winston Groomin samannimiseen romaaniin. joskin elokuva poikkeaa monissa kohdin alkuperäisteoksesta. Elokuva sai 6-Oscar-palkintoa, oltuaan ehdolla kaikkiaan 13 eri sarjassa.
Elokuvan ohjannut Zemeckis kuvasi tarinan Forrest Gumpista, hidasälyisestä, mutta lämminsydämisestä miehestä, joka bussipysäkillä istuessaan kertoo elämäntarinaansa muille bussinodottajille. Hän on elämänsä aikana sattunut monen historiallisen tapahtuman todistajaksi, tavannut aikansa kuuluisuuksia, saanut mitalin yhdeysvaltain presidentiltä Vietnamin sodassa osoittamastaan urhoollisuudesta ja kerännyt suuren omaisuuden Apple-tietokoneilla luullen sijoittaneensa hedelmäyhtiöön. Yksinkertaisuudestaan johtuen Forrest ei läheskään jokaisessa tapauksessa ymmärrä sitä, millaiseen tapahtumaan hän on ollut vaikuttamassa tai kuinka merkittäviä henkilöitä hän on tavannut, mikä on olennainen osa tarinaa. Elokuvassa esitetään Forrestin kohtauksia kuuluisuuksien kanssa trikkikuvauksin, jotka ovat erehdyttävän todentuntuisia.
Tekstitys: suomi, ruotsi, norja, tanska
Hintaan lisätään postikulut. Katso ajantasaiset postikulut profiilistani klikkaamalla nimimerkkiäni. Sieltä löytyy myös tieto mahdollisista postitusviivästyksistä esimerkiksi lomamatkan takia. Postitetaan kun maksu näkyy tililläni. Maksuohjeet tulevat vakioviestissä.
----------------------------------------------------------
2.X.
Katso myös muut kohteeni linkeistä:
DVD:t
| Draama | Jännitys | Komedia | Sota ja western | Toiminta | Kauhu | Kotimaiset | Scifi ja fantasia | TV-sarjat | Dokumentit | Lastenelokuvat | Kaukoitä | Musiikki | Urheilu | DVD - Muut |
BLU-RAY:
| Draama | Jännitys | Komedia | Sota ja western | Toiminta | Kauhu | Kotimaiset | Scifi ja fantasia | TV-sarjat | Dokumentit | Lastenelokuvat | Kaukoitä | Musiikki | Urheilu | BLU-RAY - Muut |
Myyjä
Toimitus ja maksu
Huutohistoria
Ei huutoja vielä.















