Kuvaus

Baby GAP 1969 farkut. Mallissa on alaspäin hieman levenevät "70-luku" lahkeet. Farkkukangas on vintage farkkujen tuntuista, pehmeää, tummahkon sinistä ja kulutuspesty vaaleammaksi reisistä, polvista ja takapuolesta. Lahkeessa on myös pesuun kuuluvaa kolme diagonaalista raitaa sisäreiden kohdalla ja takana lahkeensuussa vaaleammat kohdat. Nämä kohdat eivät siis ole haalistumaa, värjäymää tai kulumaa, vaan ihan alunperinkin olivat farkuissa. Edessä on taskut, joihin on ommeltu päälle vaaleansinisellä perhoset. Vyötäröä voi kiristää sisäpuolelta, vyölenkit on. Vyötärö on takapuolelta korkeampi kuin etupuolelta.  

Kokomerkintä on 18-24 kk (ja sisäpuolen lapussa lukee myös 90 cm), vastannee n. 86 - 90 cm. Vyötärön ympärysmitta sisäpuolelta on 53,5 - 54 cm. Haarasaumasta lahkeensuuhun mitta 29,5 cm. Mielestäni farkut ovat aika pitkät (toki lahkeita saa käännettyä tai vaikka lyhennettyä, jos on ompelukone) ja sopivat varmaankin parhaiten suht koht pitkäjalkaiselle, hoikanpuoleislle lapselle.

Otin nämä käyttöön liian myöhään ja olivat jo silloin liian kireät, joten meillä käyttö taisi jäädä yhteen kertaan ja jos nyt yhtään oikein muistan oikein, näitä ei ole edes pesty.

 

 

 

 

 

hakusanat: cap äp ala

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

2 €
Sulkeutuu 39 vrk 13 h 23 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

2 € Sulkeutuu 39 vrk 13 h 23 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.