Kuvaus

Hannu Pelkonen: Voihan Venäjä! Rakentajarovastin matkassa Suomen suvun maille

Hannu Pelkonen 2009 , kovakantinen,  219 sivua 

Inkerin evankelisluterilainen kirkko on kasvanut voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Monet kirkon alkuajan työntekijät tulivat Suomesta. Jäätyään eläkkeelle Hyvinkäältä rovasti Hannu Pelkonen on tehnyt yli 30 talkoomatkaa Uralin rovastikunnan alueelle. Jotkut kutsuivatkin häntä "Uralin keikkarovastiksi". Inkerin kirkkohallitus kutsui hänet ja puolisonsa Irjan kirkon vapaaehtoistyöntekijöiksi.Hannu Pelkonen pyrki toimimaan pappina ja rakentajana lähellä kansaa. Matkustaessaan tulkkinsa kanssa eri tasavalloissa hän asui kodeissa tavallisten ihmisten keskellä. Uskonnollinen tyhjiö oli luonut vastaavottavaista maaperää kristilliselle opetukselle. Pelkosen pitämät jumalanpalvelukset, rippikoulut, kouluvierailut ja kodin siunaamiset tavoittivat suuren määrän ihmisiä.Matkoilla jouduttiin usein vaaratilanteisiin, joista vaikein oli keväällä 2003 tapahtunut infarkti. Siitä selviämistä ja pääsemistä Suomeen hoitoon pitivät lääkäritkin ihmeenä. Toipumisensa jälkeen Hannu Pelkonen on tehnyt vielä useita työmatkoja Uralin rovastikuntaan.Suomen Pipliaseuran kunniajäsen Hannu Pelkonen on ollut mukana Raamattu Suomen Suvulle -hankkeessa. Venäjällä puhutaan kahtatoista suomensukuista kieltä. Hanke oli vuonna 2009 puolivälissä ja se jatkuu edelleen.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

5 €
tai
Sulkeutuu 20 vrk 3 h 11 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

5 € Sulkeutuu 20 vrk 3 h 11 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.