Kuvaus

Elokuvan päähenkilö on Matti Yrjänä Joensuun kirjoista tuttu väkivaltarikosyksikön ylikonstaapeli Timo Harjunpää.

Hän on rehti ja tunnollinen poliisi, poliiseista parhain, joka menettää tyttärensä traagisella tavalla.

Lähimmän työtoverinsa, konstaapeli Onerva Nykäsen tuesta huolimatta Harjunpää ei pysty toipumaan perhettään kohdanneesta menetyksestä.

Samalla kun Harjunpää hautoo kostoa tyttärensä tappajalle, työssään hän tutkii Helsingin metron outoja kuolemia, jotka osoittautuvat sarjamurhiksi.

Luullessaan pääsevänsä lähelle murhaajaa hän joutuu havaitsemaan, että murhaaja onkin päässyt lähemmäksi häntä.

Harjunpään on pakko löytää murhaaja, mutta hän ei ole milloinkaan kohdannut pimeyden voimia näin musertavan voimakkaina...

Rööperi

Rööperi kertoo paitsi päähenkilöidensä Tompan ja Krisun, myös Mustalais-Karin, Arskan, Korpun, Ukin ja monen muun sekalaiseen konnajoukkoon kuuluvan kovanaaman vaiherikkaasta ja keinoja kaihtamattomasta matkasta, joka päätyy köyhyydestä rikosten kautta kunnialliseksi kansalaiseksi, linnaan - tai ennenaikaiseen hautaan. Lain kaitaa puolta valotetaan kaupunginosan oman poliisin, Koistisen, näkökulmasta.

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

4 €
Sulkeutuu 107 vrk 3 h 34 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

4 € Sulkeutuu 107 vrk 3 h 34 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.