Kuvaus

Nyt myynnissä todellinen Hurriganes-harvinaisuus!

Kyseessä on Helsingin Taidetalon juliste vuodelta 1979. Siellä on ollut silloin Symbol-niminen näyttely, ja näyttelyjulisteeseen on kuvattu kahdeksan musiikin ja taiteen merkkihenkilöä, joista jokainen on kyseisen julisteen signeerannut.

Cisse Häkkisen elämäkerrassakin tästä näyttelystä kerrotaan:

”Kun taidenäyttely aukesi, riitti yleisöllä ihmeteltävää. Suurempaa ihmetystä taisivat aiheuttaa muusikoiden työt. Vähemmälle huomiolle ei jäänyt etenkään Häkkinen, kun hämmennystä herättävät öljyvärityöt Mustanaamio, Flying Orange, Ufon ensilumi ja Sydän saivat katsojat pohtimaan niiden taiteellisia arvoja. Ikimuistoisimmaksi Cissen roiskaisuista jäi jo yksin nimensä puolesta Terrific ripuli. Siihen itse taiteilijakin oli niin mieltynyt, että teki aiheesta jopa kaksi erikokoista versiota. Toinen päätyi oman kodin seinälle, toinen Albertin ja Aikun kotiin. Cisse saattoi suurella mielihyvällä tuntea itsensä todelliseksi artistiksi!”

Mukana julisteessa ovat nimikirjoituksineen:

Raz de Fresnes

Dave Lindholm

Kari Kalén

Mikko Kurenniemi

Riipinen

Cisse Häkkinen

Jim Pembroke

Albert Järvinen

Julisteen koko on 44 x 61,5 cm.

Juliste on varsin hyvässä kunnossa (muutamia pienen pieniä pintavikoja), mutta on siis ollut rullattuna eikä taitettuna. Julisteen vasemmassa alalaidassa on merkintä 80/100, eli näitä lienee aikanaan tehty signeerattuina 100 kappaletta.

(Kulmissa näkyvät mustat kohdat ovat painoja, jotta olen saanut julisteen kuvattua suorana).

Nouto Helsingistä tai postitus kotimaassa + 7,90 euroa

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 1 vrk 19 h 30 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

400 € Sulkeutuu 1 vrk 19 h 30 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.