Tuote on myyty käyttäjälle kauerk-2 hintaan 4 €

Kuvaus

"Heimo Lampi, Kouvolan hovioikeuden presidentti ja tuottelias kirjailija, on Sortavalan poikia. Näissä muistelmissa hän palaa lapsuutensa ja nuoruutensa maisemiin, aikaan jolloin kylän ensimmäistä, suhisevaa radiota tultiin joukolla ihmettelemään.

Lampi muistelee eloisasti Sortavalaa, sen ihmisiä ja elämänmenoa, poikavuosien kolttosia, ilon ja surun päiviä. Hauskasti hän kertoilee kouluajastaan, tuikeasta johtajaopettajasta Kaarlo Merikoskesta ja muista tuon ajan kuuluisuuksista. Sortavalan arkinen hyörinä, Laatokan kalastajien työ ja juhla, suuret karjalaiset laulujuhlat, Valamon munkit sekä monet erikoislaatuiset ihmiskohtalot saavat Lammesta loistavan kuvaajan.

Heimo Lammen lapsuus päättyi isän varhaiseen kuolemaan. Heimo joutui 13-vuotiaana suuren perheen huoltajaksi. Rautakaupan juoksupojalla oli edessään pitkä ja vaikea tie tuomariksi."

 

Kirjapaja 1987, 2. painos. Kovakantinen.

 

Hieman kulumaa; ensilehdelle on kirjoitettu nimi ja päivämäärä.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korotonta maksuaikaa ostoksille

Ensimmäinen kuukausi on aina täysin kuluton ja koroton uudelle asiakkaalle. Voit maksaa luoton pois heti tai halutessasi joustavasti enintään 36 erässä.

  • Avaa hakemus ja kirjaudu pankkitunnuksin
  • Täytä hakemus ja siirrä tilillesi tarvittava summa
  • Maksa ostokset

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

4 €
Ilmoitus on sulkeutunut 19.11.2017 18:49

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.