Kuvaus

[26915]

 

KLIKKAA KUVA ISOMMAKSI.

Kuvanmukanen, OK iskussa oleva  kovakantinen ensipainos Hilkka / Matti Ahde diggareille.

Hilkka Ahde: INHIMILLISET TEKIJÄT

Kirjassaan Ahde kuvaa henkilökohtaista prosessia, jonka kuluessa hän vajosi yhä syvemmälle masennukseen. Sairastuminen johti lähimuistin menettämiseen sekä täydelliseen henkiseen ja ruumiilliseen romahdukseen.

Ahteen Kirja on myös kertomus siitä, kuinka pohjalta noustaan ja mitä nousuun tarvitaan. Se on sairaskertomus, joka päättyy onnellisesti.

Inhimilliset tekijät on avoin, rohkea ja harvinainen rinnallakärsijän tilitys. Siinä paljastuu muun muassa miksi Hilkka Ahde seisoi julkisuudessa Veikkauksesta irtisanotun miehensä rinnalla ja mistä Matti Ahteen ajojahti alkoi.

-----------------

Esikoiskirjansa äskettäin julkaissut Hilkka Ahde arvostelee kovin sanoin kahta MOT-ohjelmaa epärehellisyydestä ja vääristelystä. Kirjassaan Inhimilliset tekijät Ahde paljastaa, että viime keväänä 9.4.2001 lähetettyyn Veikkaus Oy:tä käsitelleeseen ohjelmaan yhtiön silloiselta toimitusjohtajalta evättiin pääsy kuultavaksi. ”Toimittaja oi tapansa mukaan päättänyt, mikä oli totuus ja sovitti todellisuuden väkisin tuohon kaavaan”, kertoo Ahde. ”Ohjelman asiasisältö oli olematon.”
Kirjassa kerrotaan myös, kuinka syyskesällä 1999 esitettyyn MOT-ohjelmaan ”Haloo hyväntekeväisyydestä” haastateltiin kirjan kirjoittajaa. Itse ohjelmassa ei kuitenkaan haastattelua nähty. ”Arvatkaapa, esitettiinkö kommenttini televisiossa?”, kirjoittaa Ahde.
Erityisen tuomion uutuuskirjassa saa toimittaja Ari Korvola, joka kokoaa puolitotuuksia, vihjauksia ja haastattelupätkiä. Niitä käännellään ja väännellään ”paljastusten” todistamiseksi niin, että haastattelulla ei ole enää mitään tekemistä varsinaisen asian kanssa, kirjoittaa Ahde.
Kirjassa otetaan kantaa myös MOT-ohjelmatoiminnan kustannuksiin ja todetaan ne erittäin korkeiksi. ”Me lupamaksun maksajat maksamme Korvolan hiekkalaatikkoleikit. Valitettavasti”, kirjoittaa masennuksesta toipunut Ahde.Hilkka mottasi MOTtia

1. painos

Gummerus Kirjapaino Oy - Jyväskylä 2001

VOITTOHUUTO ja PK.  3.75e  TILILLE ja TUOTE POSTIIN.

PK.  on viitteellinen ja se veloitetaan ostohetkellä POSTI:N hinnaston mukaan. POSTI vain tuntuu nostavan hintoja niin tiheään, että kohteessa saattaa olla jo huudon päättyessä "vanha Postitus hinta" :-) Edelliset korotukset olivat: 10/17, 04/17, 01/17, 11/16, 02/16, 02/15, 01/14, 06/13 ja 10/12.

PS. Valitettavasti en ole ennustaja, enkä ole myöskään Postissa töissä,  joten en voi tietää noista korotuksista ennakkoon, mutta  pyrin silti  aina pitämään tiedot ajantasalla, mutta minulla on vaan niin paljon kohteita myynnissä, että ei toivoakaan aina korotusten tullen päivittää tietoja ajantasalle, siinä menisi nääs päiviä / viikkoja.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

3,95 €
Sulkeutuu 63 vrk 22 h 12 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

3,95 € Sulkeutuu 63 vrk 22 h 12 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.