Kuvaus

Kirja pureutuu käsiteltävän rodun historiallisiin vaiheisiin ja esittelee sen rotumääritelmän, jota niin ikään havainnollistetaan yksityiskohtaisin ja selkein kuvin. Samalla se  käsittelee kokonaisvaltaisesti myös koiran ja ihmisen välisen vuorovaikutuksen dynamiikkaa ja käy läpi asioita, jotka askarruttavat kaikkia tulevia koiranomistajia. Lisäksi perehdytään koiran hyvinvoinnin ja terveyden aihealueisiin: kirjassa on kattava terveysosio, jossa esitellään koiran terveyden ylläpitoa käsitteleviä perusohjeita ja kotikoiran yleisimpiä sairauksia. Kirja tarkastelee perusteellisesti myös koiran hoitoon liittyviä asioita. Turkinhoito, kynsien leikkaus sekä silmien ja korvien puhdistus käydään läpi vaihe vaiheelta, ja hoito-osiossa esitellään myös asiantuntevia näkemyksiä koiran ravitsemuksesta. Lisäksi kirjassa on monipuoliset koiraharrastuslajeja ja näyttelytoimintaa esittelevät osiot ja koiranäyttelysanasto. Lukija johdatetaan myös koiran koulutuksen tematiikkaan. Kirja esittelee koiran tapakasvatuksen perusteet ja käy selkeästi läpi peruskomennot. Myös hihnakäyttäytymisen opetteluun annetaan hyväksi havaittuja suosituimpien rotujen parissa!

1. p. 2007, Perhemediat, 181 s. Kovakantinen kirja kansineen on mielestäni todella hyväkuntoinen.

Postimaksut huutajalle

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

8 €
Sulkeutuu 65 vrk 17 h 19 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

8 € Sulkeutuu 65 vrk 17 h 19 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.