Kuvaus

Hypnax pitää hengitystiet auki ja kuorsaajan kyljellään

Hypnax (tunnetaan myös vanhalla nimellä Somnus) on ruotsalainen innovaatio kuorsaamista vastaan, mekanismiltaan äärimäisen yksinkertainen mutta juuri siksi toimiva: kuorsaaminen sekä lievät uniapneaoireet helpottavat huomattavasti, kun selällä makaamisen sijasta nukut kylkiasennossa. Hypnax on miellyttävä ja tehokas vaihtoehto esimerkiksi suukojeille, joita jotkut pitävät hankalina käyttää. Hypnax on pitkäikäinen ja helppo pitää puhtaana, säilyttää ja ottaa matkalle mukaan.

MITEN HYPNAX TOIMII
Kyseessä on yksinkertainen vyö, joka kiinnitetään pikalukolla vyötärölle siten, että selkäpuolelle tuleva muoviosa asettuu yläselkää vasten lapaluiden väliin. Selällään nukkumisesta ja unissaan selälleenmakuuseen kääntymisestä tulee mahdotonta, koska pallo ottaa vastaan aina kun olet aikeissa kiepsahtaa selällesi. Somnus on oivallinen apu ns. asentokuorsaajille, joita suuri osa kuorsaajista ja apneetikoista on. Sen käyttö on yksinkertaista ja miellyttävää.

KÄYTTÖ
Säädä vyö sellaiselle kireydelle, että se istuu vyötäröllesi mukavasti - napakasti, mutta ei liian tiukasti. Jos vyö on sinulle aivan liian pitkä, voit ennen käyttöönottoa yksinkertaisesti leikata sen lyhyemmäksi. ÄLÄ leikkaa vyötä liian aikaisin - tee ensin sovitus loppuun, jotta et vahingossa tee vyöstä liian lyhyttä! Aseta vyö vyötäröllesi siten, että muovinen "pallo" osoittaa selkääsi vasten noin lapaluiden korkeudella. Pituudestasi riippuen vyö asettuu jonnekin rintakehäsi alareunan korkeudelle, kun pallo on oikealla korkeudella. Asetu makaamaan kyljellesi tai vatsallesi. Jos nukkuessasi olet kääntymässä selällesi, Hypnax estää tämän painamalla lapaluidesi alareunaa tai muuta lähellä olevaa kohtaa.

Voit yöllä vaihtaa asentoa joko kääntymällä vatsan kautta tai siirtämällä laitteen selästä kyljen puolelle.

KONSULTOI LÄÄKÄRIÄSI
... jos epäilet sairastavasi uniapneaa. Uniapnean tunnusmerkit ovat yleensä hyvin voimakas kuorsaaminen sekä ylenmääräinen väsymys päiväaikaan. Hypnax ei hoida uniapneaa, vaikka monet apneetikot kertovatkin sen helpottavan oireita. Apnea on vakava tila, jonka hoitoon ja jonka kanssa elämiseen tarvitaan aina ammattilaisen arvio.

 

**

 

kuorsaaminen kuorsaus kuorsaaja asentokuorsaaja

SNA01

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

42,90 € / kpl
Sulkeutuu 112 vrk 23 h 7 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

42,90 € Sulkeutuu 112 vrk 23 h 7 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.