Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Ihan Ankka - Aku Ankka 75 vuotta

SANOMA MAGAZINES 2009  Kovakantinen 160 sivua

Suomen rakastetuin sarjakuvahahmo Aku Ankka täyttää kesällä 75 vuotta. Ihan ankkana on Akun juhlavuoden kunniaksi julkaistava kirja, joka tarjoilee edustavan otoksen tarinoita räpyläveikon moninaisista tempauksista vuosien varrelta. Kaikki hoituu luonnollisesti sankarin tutulla, jäljittelemättömällä tyylillä – ihan ankkana.

Kirjan 17 tarinassa seikkaillaan kotoisasti Ankkalinnassa ja tutustutaan Akun elämän eri puoliin. Kiirettä ankan elämässä pitääkin – onhan hän paitsi Tupun, Hupun ja Lupun yksinhuoltaja myös paljon vaativan Roope-sedän palkollinen ja velallinen. Päänvaivaa aiheuttavat osaltaan särmikäs suhde ikuiseen kilpakumppaniin Hannu-serkkuun sekä yhtä vuoristorataa ja mutkamäkeä kulkeva suhde mielitietty Iines Ankkaan. Omat kommelluksensa ja mausteensa arkeen tuovat tuliset yhteenotot tonttinaapuri Teppo Tulpun kanssa – Akun ja Tulpun henkilökemiat kun eivät aina natsaa ihan täydellisesti.

Myös ammatillisesti ankan elämässä tapahtuu yhtä sun toista. Yritteliäs sankari nähdään tarinoissa muun muassa hovimestarina, kolikonkiillottajana, näyttelijänä, merikapteenina, horoskooppien laatijana ja tosi-tv:n tähtenä. Kotioloissa ja vapaa-ajalla Aku rentoutuu esimerkiksi talviurheilun, veneilyn ja puutarhanhoidon parissa.

Akun monisärmäiset luonteenpiirteet – äkkipikaisuus, huono-onnisuus, yritteliäisyys, itsepintaisuus ja ennakkoluulottomuus sekä toisaalta perimmäinen lempeys kasvattajana, kavaljeerina ja koiranomistajana – pääsevät kirjassa oikeuksiinsa.

Sarjojen tekijöinä nähdään niin suursuosikit Carl Barks, Don Rosa, Vicar ja Daniel Branca kuin uuden polven ankkapiirtäjien parhaimmistoakin. Osa tarinoista on julkaistu vuosien varrella Aku Ankka -lehdessä, mutta mukana on myös ennen julkaisemattomia sarjakuvia.

Akun juhlavuoden kunniaksi ilmestyy syyskuussa 2009 vielä toinenkin teos, Aku Ankan juhlakirja, jossa nähdään kahdentoista parhaan Aku-taiteilijan unohtumattomia sarjoja, joukossa myös monta meillä ennen julkaisematonta tarinaa.

Sisältää tarinat:

  • Uima-allas
  • Lemmikkien lomahotelli
  • Päätöspäähine
  • Kirjallisuuden oppitunti
  • Ahneen palkka, Ankstrologiaa
  • Yllätys, Onni vaihtaa omistajaa
  • Naapurisopu parhaimmillaan
  • Aku Ankka merillä
  • Ankkalinnan lahja teatterille
  • Urheilusankari
  • Ankkalinnan urhot
  • Aku Ankka hovimestarina
  • Koiranelämää
  • Tulppu ja Tulpun talo
  • Aavojen kauhu

Etulehden yläreunassa pieni n. 4mm repeämä, muuten kirjan kunto on todella hyvä :)

Kaikki myytävät kirjani ovat yleensä käytettyjä, joten niissä saattaa olla normaalia käytön aiheuttamaa pientä kulumaa. Selvistä vioista yms. pyrin ilmoittamaan erikseen.

Ostaja maksaa huutohinnan tililleni, jonka jälkeen lähetän.

Odotan maksua 7 päivän kuluessa, ellei toisin sovita. Kirja lähtee postissa, kun maksu näkyy tilillä.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

9,50 €
Ilmoitus on sulkeutunut 25.9.2017 17:07

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.