Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

*Uusi*

Iku - Meidän aika CD Digipak

31.03.2017

MEIDÄN AIKA
IKU suoraan 1980-luvulta tähän päivään.
 
Iku yhtye meni nyt miesvoimin Dreamlandia studiolle Porissa ja työsti albumillisen suomirockia.
Vanhinta biisiä oli kypsytelty 30 vuotta. Jotain muuta jalosti taasen Jussi Hakulinen. Nyt tämä kaikki on hiottu reilussa vuodessa albumin muotoon videoineen.
 
Iku Tukiainen on yksi kolmesta tekijästä joiden käden kautta enemmän ja vähemmän on Pori-soundi 1980-luvulla syntynyt. Jussi Hakulinen ja Neumann luovivat samoilla aalloilla.
Tukiainen on myös näiden kahden herran kanssa tehnyt musiikkia yhdessä. Ensin oli YÖ  ja samoihin aikoihin Ikun ja Jussin yhteinen bändi Wanha Laine, kun myöhemmin sitten tuli DINGO, jonka soundin toteutus putsasi pöydän lopullisesti.
Sen vuoksi pitääkin IKU:n musiikissa tehdä vertailuja juurista lähtien, mistä se on peräisin ja miten siitä ollaan ylpeitä.
 
On hyvä muistaa, että on olemassa vielä oikeasti soitettua ja laulettua Suomirokkia.
Juurikin sitä musiikkia IKU on tehnyt yli kolme vuosikymmentä ja hioutunut nyt melkoiseksi tekijäksi.
 
IKU:n uusi levy Meidän aika on tehty aikaa säästämättä Ikun omalla Dreamlandia studiolla.
Tulikasteena Tuliset kadut sinkkulohkaisu on saanut peräti innostuneen vastaanoton.
IKU on kokoonpanoltaan trio ja myös uudella levylläkään ei ole muita vierailevia suuruuksia, vaan koko levy on toteutettu omin voimin. Myös kaikki kappaleet on omaa tuotantoa. Mukana on Wanha Laine bändin Teatteri uudestaan muokattuna versiona.
 
IKU:
Iku Tukiainen: kitara ja laulu
J-P Roininen: basso
Tumppi Kuivala: Rummut ja lyömäsoittimet
 
Antakaa rehelliselle Suomirokille vielä sen ansaitsema tilaisuus IKU:n muodossa.
 
https://youtu.be/v1-DzYT_AUA
 

EAN  6430033225530
hintakoodi: 079


1. Tuliset kadut                            3:39
2. Teatteri                                 3:42
3. Meidän aika                              4:55
4. Harmaat junat                            4:06
5. En kestä tätä ikävää                     3:35
6. Noidankehä                               4:22
7. Toista tärkeämpää                        5:07
8. Kertoisinko sinulle                      3:53
9. Rokkibändi on täällä taas                3:12
10. Sulata jääsi                            3:12
11. Etuoikeutettu                           3:58
12. Juolahdus                               2:35

ISRC: FIPRS1600061-72

(p) & ©  Kill City Sound Oy 2017

Kaikki säv. ja san. Ilkka Tukiainen, sov. IKU
Paitsi:
1. säv. Ilkka Tukiainen, san. Ilkka Tukiainen / Tom Westerbacka, Sov. IKU
2. säv. ja san.  Kimmo Tuuri, sov. Tukiainen / Tuuri / Harri Vahekoski / Timo Lilja
4. säv. Ilkka Tukiainen, san. Ilkka Tukiainen / Juhani Linna, Sov. IKU
6. säv. Ilkka Tukiainen / Jussi Hakulinen, san. Ilkka Tukiainen, Sov. IKU

Äänitetty ja miksattu: Dreamlandia studiolla 2015 - 2016
Äänittäjä: Rille
Miksaus: Rille ja Iku
Masterointi: Juha Kormano

 

(p) & ©  Kill City Sound Oy 2017z


 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

9,90 € / kpl
Ilmoitus on sulkeutunut 22.9.2017 12:05

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.