Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

EN MIELELLÄÄN myy erikseen. ELI jos välttämättä haluat jonkin tietyn jutun niin ilmoittele siitä ja laita tarjousidea posteineen tulemaan. Mutta en voi alkaa lähettelemään mitään 1€:n arvoisia juttuja, siinä on A. liiaksi vaivaa & B. myös se aiheuttaa vaivaa, että joudun alkaa muuttamaan kohteen nimeä ja infoa, miettimään uutta hintaa paketille jne.

En välttämättä saa mitään kunnollisia kuvia otetuksi koska kamerani on huonossa kunnossa, joten niitä en voi välttämättä ottaa, pahoittelen. Enkä ala näistä ottamaan yksitellen kuvia, liian paljon levyjä :)


Levyt 01-08, 27, 41, 42, 44-47 ja 62 ovat poistuneet listalta eli myynnistä, joten niiden numerot on nyt pyyhitty pois listasta, mainitsin vain, jotta ei tulisi ihmetystä numeroiden yhtäkkisestä puuttumisesta.


KUNTO: Kunnot ovat toki vaihtelevia mutta itsekin keräilijänä olen aina pitänyt omista tavaroistani hyvää huolta ne saatuani. Uusi, kuin uusi, hyvä, hyvin suurelta osin tässä kunnossa olevia.

Jos löydän jostain lisää pakettiin sopivaa musiikkia niin lisään sen, muistaakseni minulla oli jossain enemmänkin ainakin Violaa mutta osa tavaroistani tuntuu kadonneen jonnekin muuton yhteydessä.

Lista:

Suomalainen indie-hienous Viola:

09. Viola - tearcandy

10. Viola - Wonderabilia + 2 virallista promotarraa levystä

11. Viola - Iconcrash - 4 biisiä

12. Viola - escapist pioneers - 4 biisiä

13. Viola - MELANCHOLYDISCO - 10 biisiä + Violentia musiikkivideo

14. Viola - anything can stop us


Vuorossa sekalaisempaa kamaa Suomesta ja ulkomailta, suurin osa Suomesta:

15. Ben's Diapers - Road Songs - 3 biisiä - Promosingle - Itse CD näyttää olevan aika huonossa kunnossa, paljon naarmuja

16. Star You Star Me - Simple Things - Albumin Promoversio pahvikuoressa - STARS-008 - sain sen bändin jäseneltä nimeltä Jani Lehto, joka myös bändeistä Déclassé, Deep Sensuous Ensemble & Sans Parade muistetaan

17. Déclassé - Remain Still - Hieno levy - Jori Sjöroos nimisen mm. Magenta Skycode & PMMP bändeistä tutun kaverin Solina Records -levy-yhtiöllä oleva bändi - SOL-006

18. Déclassé - Blend Into Grey - Promosingle - 2 biisiä - Radio Edit & FUll Length versiot - SOL-005

19. Shade Factory - Angel - 3 biisiä - actcom music actcd001

20. Shade Factory - A Terminal Cage

21. actcom label sampler 1 - 4 biisiä - Mukana bändit: Shade Factory - Ancient Drive - Sinmasters - Two Witches - actcom music actcd005

22. Neverwood - Winter and the Sun - 4 biisiä

23. Neverwood - Sky - 4 biisiä

24. Neverwood - Melodrama Overdose

25. WE CONTROL YOU - Control Records Label Sampler - 12 biisiä - Mukana: Advanced Art - Corporal Feast - Neverwood - NYX - Recycle - Two Witches

26. lavra - bluenothing - 6 biisiä - käsittääkseni tämän mainion eteeristä musiikkia tekevän bändin valitettavasti ainoa tuotos

28. Shamrain - Shamrain EP - 2 biisiä - KPL 142/200 - Ei biisilistaa, valkoisella pahvikuorella oleva levy

29. Shamrain - Deeper into the night - 5 biisiä

30. Shamrain - Kalle Pyyhtinen - Home That Never Was - Shamrain artbook - saatu lahjana Shamrainin postimyynnistä lähetyksen viivästyessä vahvasti. 110 sivua bändin kitaristin Shamrain-aiheisia piirustuksia sekä laulun snaoituksia.

31. Shamrain - Siren Song - 3 biisiä - VINYYLISINGLE! 7-tuumainen eli ns. pienempää mallia - Biisit: Siren Song, Nothing & B-puolella Usvameri - 33rpm

32. Tears - Pieces - 4 biisiä - Shamrainin porukan toinen bändi tai projekti - mukana vähintään laulaja Mika Tauriainen salanimellä Taurus, basisti/koskettimisto Matti Reinola & rummut Janne Jukarainen

33. Moppi ja Aivokurkiaiset / Mikko Torvisen Viihdeorkesteri - Iso Ja Voimakas Mies / Olet Kuollut - 2 biisiä - VINYYLISINGLE! 7-tuumainen eli ns. pienempää mallia


Seuraavaksi listalla ovat suomalaisen Underground & Indie -musiikkipainoitteisen levy-yhtiön Plastic Passion tuotteita ja pari muuta niihin bändeihin liittyvää levyä, jotta listatut bändit ovat selkeämmässä järjestyksessä.
Yhtiötä johtaa Aku-Tuomas Mattila, joka muistetaan ainakin bändeistä Sad Psrade sekä This Empty Flow, jotka ovat myös PMMP -bändin säveltäjän Jori Sjöroosin vanhoja bändejä.
Iso osa kyseisen levy-yhtiön varsinkin vanhemmista tuotoksista ovat ns. Muovi 111 cd-r -tuotantoa eli virallisia yhtiön levyjä, jotka ovat aina pahvi- tai paperitaskuisia kuvakannellisia singlejä, joita on painettu vain tasan 111 kappaletta, eli ne kaikki ovat harvinaista herkkua:

34. We Are All Plastonauts - Plastic Sampler vol 2 - 4 biisiä - VINYYLISINGLE! 7-tuumainen eli ns. pienempää mallia - Mukana bändit Sad Parade - Nilly. - Dreamtime - Nail - Plastic Passion PVC-006

35. Nilly. - 002 - tai sitten sen nimi on An Elephant Thing - 6 biisiä - Pahvikuorinen EP

36. Nilly. - the itch - 8 biisiä - Muovi 111 Cd-r PVC-iii-015

37. Nilly. - carcrush - 4 biisiä - Muovi 111 Cd-r PVC-iii-023

38. Sad Parade - Immortal Illusion - 5 biisiä

39. Sad Parade - Sad Parade - C-kasetti! - Kummallakin puolella 3 eri biisiä - Mahdollisesti bändin ensimmäinen Demo EP tms. - 1993 - SAD001

40. Sad Parade - Live Without Sequencers - C-kasetti! - 7 biisiä, A-puolella 4 & B-puolella 3 - Plastic Passion PVC-001

43. Suruaika - Nimesi Jää Elämään EP - 4 biisiä

48. NYX - Siberian - 3 biisiä - Muovi 111 Cd-r PVC-iii-018

49. NYX - The First Aeon - PVC-024

50. Velvet Nails - SeptemberSongs - 4 biisiä - Muovi 111 Cd-r PVC-iii-028

51. Velvet Nails - Hourula - PVC-033

52. sorb-i-tol - The Flight - 4 biisiä - Muovi 111 Cd-r PVC-iii-027

53. sorb-i-tol - Cuba Libre - 4 biisiä - Muovi 111 Cd-r PVC-iii-017

54. sorb-i-tol - Cuba Libre - 4 biisiä - Muovi 111 Cd-r PVC-iii-017 - KYLLÄ, SETISSÄ ON NÄITÄ 2 KAPPALETTA!

55. sorb-i-tol - Piste - 7 biisiä - PVC-012

56. The U.F.O. KINGS EP - 5 biisiä - Muovi 111 Cd-r PVC-iii-052 - AD nimisen bändin joidenkin jäsenten toinen projekti tms.

57. Hundred Million Martians - Stompalong Cassidy (Yeah Yeah Yeah) - 3 biisiä - PVC-031

58. Hundred Million Martians - My Name Is April - 3 biisiä - PVC-042 Promotional Single!

59. Cheerleaders United - Falling Asleep (With CNN) - 3 biisiä - Muovi 111 Cd-r PVC-iii-030

60. Cheerleaders United - Resurrection Street - 3 biisiä - PVC-046

61. AD - tocapo - PVC-043

63. 500 KG Lihaa - Nuori mies - PVC-060 - Valtaosan lauluista säveltänyt Maritta Kuula & Kauko Röyhkä

64. Bob Domino - The Oddbomb Diaries - Bändistä Cheerleaders United - PVC-058

65. Iida Umpikuja - PVC-081

66. Tero-Petri - Tuolilta Herännyt - PVC-064 - Tero-Petri Suovanen bändistä Limonadi Elohopea

67. Russian Love - Nergal - PVC-059

68. Olga - Rakastaja - PVC-047

69. Olga - Tämä Pimeä Puoli - PVC-056 - Huhujen mukaan Kauko Röyhkä on säveltänyt albumiin biisejä nimellä H. Pavonen

70. Ten Plastic Years - Ten Plastic Years - PVC-040 - Kokoelma, jossa on mukana iso osa aiemmista jo mainituista bändeistä + Wojciech - This Empty Flow & Funtourist / Fu-Tourist joka myös nimellä Jori Sjöroos tunnetaan


Sitten listalla on Mm. bändeistä This Empty Flow ja Thergothon tuttu kaveri Niko Sirkiä eli Niko Skorpio - Hänen soolokamaansa tai vahvasti häneen liittyvää tuotantoa. Kaikki luonnollisesti todella harvinaista ja ehdottoman maanalaista.

Näihin kirjoitin jo aikaisemmin biisilistat niiden harvinaisuuden vuoksi:

71. Delta Amoeba EP, 2000
Biisit:

1. Delta Amoeba
2. Pain Inducers
3. Lambs Lie Down

72. ChAmber MooSick EP, 2001
Biisit:
1. Teeth of Eris
2. Limbo in C Major
3. Flooding Aura

73. Stainway To Heaven EP, 2002
Biisit:
1. Retrohacktivist
2. Stainway to Heaven
3. Minor Failure in Point Blank
4. Gain No Glory

74. Escape From Heaven CD, 2006 - HUOM! Cd on kirjaston poistomyynnistä, sen kunto on silti erittäin hyvä! - 500 kpl olemassa
Biisit:
1. Dawn : the Gathering of Vultures
2. Fall of Fame
3. Escape from Heaven
4. Downfall of the Absolutes
5. O
6. No Longer Still
7. Shugal
8. Dudael, parts 1-3
1. Opus Desolatio
2. a Chasm in the Desert
3. The Psychogeometry of Dispersion
9. Towards Distant 93

75. Ovro & Niko Skorpio : Live in Placard #7 CD, 2004
Biisit:
1. Ovro : Pre-Concrete Echoes
2. Ovro : Seconds of Sun Cave Mind Less Fire
3. Ovro : Phased
4. Ovro : First Momentum
5. Ovro : Bonfire of Stories
6. Ovro : Equate
7. Ovro : Differentiate
8. Ovro : It Will Only Hurt a Little
9. SkorpiOvro : Dreams Which Burn
10. Niko Skorpio : Reverse Birth
11. Niko Skorpio : Faceless Lord
12. Niko Skorpio : Liminal Cows
13. Niko Skorpio : Limbo Cut
14. Niko Skorpio : Oskorei (invoking Reptiljan)
15. Reptiljan : All Songs Must Die
16. Reptiljan : Zero Ego
17. Niko Skorpio : That Witch Goes to Heaven
"Recorded live in Placard #7 Headphone Festival, Helsinki, Finland on May 22, 2004. Edition of 500 copies, hand-numbered." Tämä on numero 78/500 (Yksi Skorpion salanimistä on Reptiljan)

76. Ovro - Gegendurchgangenzeit Cd, 2005
Biisit:
1. An der See
2. Ein Wirbel fährt auf
3. Was hast du hier geweckt?
4. Die Widerhalle der Vergangenheit
5. Ein untergegangenes Kloster
6. Hören, vielleicht vergessen
7. Hin, aber wie zurück?

Painosmäärä vain 17 kpl! Tämä on 2/17
Mukana tulee vielä harvinaisempi Gegendurchgangenzeit pre-order valokuva, numero 1/6 in the Red Series!!

77. Various Artists - Nite Mare Slo Motion CD, 1999
Biisit:
1. Clop Neplat - Abla Habla
2. Augustus M - 23:47 - 07:55
3. Niko Skorpio - Bees Of May
4. A/H - Unihummeri
5. MNEM - Dabfall Morto
6. Anapthergal - Thy Inherent Path Ov Coagulated Images
7. Janko, Krul Albanskaj - Cheder Bishol
8. Lasse Marhaug - Train Of Bloody Horror
Augustus M on muuten This Empty Flow -bändistä tuttu Aku-Tuomas Mattila

78. The Mad Jackal Dorkestra presents - Selected Dumbient Works 95-98 CD, 2002
Biisit:
01. The Delta Amoeba Group - Inph Ra
02. The Delta Amoeba Group - Pain Endurers
03. The Delta Amoeba Group - Honey Nut Loops
04. YMalah Kornukopf - Nu Life Stolen
05. Cold Once Turning Dust - Form & Motion
06. Cold Once Turning Dust - No Form No Motion
07. Cold Once Turning Dust - Z-I-J (Non-Local Hidden Variable)
08. Niko Skorpio - Unprepared Pianist
09. Cold Once Turning Dust - Ovaire
10. Cold Once Turning Dust - Fall Into Silver
11. Niko Skorpio - Chili Winters
12. Cold Once Turning Dust - Never Bloom
(Yksi Skorpion salanimistä on Cold Once turning Dust)

Kaikki nämä cd:t ovat Niko Skorpion oman levy-yhtiön Some Place Else tuotantoa!

Linkkejä asiain äärelle:

http://www.someplaceelse.net

http://nikoskorpio.net

http://www.kaaos.org/ovro/


Ja sitten setin viimeiset Bonustavarat:

Promopaperit sorb-i-tol bändin levyihin The Flight & CUba Libre - kuten lapuissa lukee "TOP SECRET for your eyes only"

4 pinssiä, ainakin yksi, ehkä kaksi niistä on Shamrain bändistä

LEHDET:

Plastic Passion - issue 7 (2/1994) - Plastic Passionin oma lehti, joka käsittelee alan asioita ja bändejä

Plastic Passion - issue 9 - 2 KAPPALETTA

Plastic Passion - Numero 10 (10/1997)

Asenne 'zine #3 - vuodelta 1999

FRANTIC - Electronic music magazine - eli kaikenlaisen tuntemattomamman musiikin lehti, joskin mukana jotain tunnettujakin kuten The Cure

Kyseisen lehden numerot 2-9 - Elokuu 1992 - Joulukuu 1994 - Numero 6:tta on kaksi kappaletta sekä numero Kevät 1998.


Tällainen harvinaisempien julkaisujen setti.

Ostajalle postikulut 15€ (jos jää ylimääräistä voin maksaa takaisin) tai NOUTO joka sopii erittäin hyvin!

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

80 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 12.12.2022 22:08
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.