Kuvaus

Johannes Linnankoski eli Vihtori Peltonen syntyi Askolassa talonpoikaissukuun vuonan 1869. Hän oli herkkä ja tiedonhaluinen lapsi, joka kävi kansakoulun Askolan kirkonkylässä. Kotoaan hän sai uskonnollisen kasvatuksen ja arvostuksen koulutusta kohtaan. Johannes oli varsinainen mallioppilas. Hän valmistui kansakoulusta 1882, jonka jälkeen hän aloitti pienillä kirjoitelmilla kirjoittajan uransa. Hän olisi halunnut itsekin opettajaksi, mutta hän keskeytti opintonsa Jyväskylässä parin vuoden jälkeen. Tämän jälkeen lähti käyntiin hänen varsinainen kirjoittajan uransa, ensin Uusimaan päätoimittajana 1894-1900 ja sen jälkeen omien kirjoitusten kirjoittajana.

Monet hänen kirjoituksistaan sijoittuivat samoihin kotikulmille, joissa hän oli pienenä poikana tehnyt ruumiillista työtä. Avioliiton hän solmi yhteiskoulun opettajattaren kanssa ja he saivat neljä lasta. He muuttivat monta kertaa ja elivät siten ympäri Suomea. Viimeisen kerran muuttaessaan he muuttivat takaisin Askolaan. Siellä Johanneksen terveys heikkeni ja hän hankkiutui lopulta Helsingin Diakonissalaitokseen hoidettavaksi. Siellä hän kuoli anemiaan 43-vuotiaana 10.8.1913.

Johannes Linnankoski teki uransa aikana muutamia näytelmiä, joista ehkä tunnetuin on Jeftan tytär. Näytelmä valmistui vuonna 1911 ja sitä on pidetty Linnankosken parhaimpana teoksena.

 Kirjaharvinaisuus! Pehmeäkantinen kirja on ikäisekseen siisti. Tämän kirjan myyntihintaan lisätään 3 euron postikulut. 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

5,90 €
Sulkeutuu 37 vrk 20 h 8 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

5,90 € Sulkeutuu 37 vrk 20 h 8 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.