Kuvaus

[0116]

KLIKKAA KUVA ISOMMAKSI.

Hyvässä iskussa oleva kovakantinen ensipainos JUHA TURKKA / ELÄMÄNKERTOJEN diggareille.

Juha Turkka: Huutoja hiekkalaatikosta

IHMISEN ÄÄNI Nro 30

Ainoa asia, josta ei kuulu puhua mitä vain, on rakkaus. Se on aivan liian vakava asia. Sitä ei enää ole olemassa. Se on kadotettu. Vain sana on jäänyt jäljelle. Eivätkä nyrkiniskut eivätkä potkut vaan tuo sana pahoinpitelee julmimmin tuhansia ihmisiä päivittäin. Jotta voisin jatkaa tästä eteenpäin, minun on pakko hyväksyä se tosiasia, että nyt ei valehtelu ole mahdollista. Minä tiedän, mistä puhun. Nuoresta lähtien olen hokenut sitä sanaa sadat kerrat tajuamatta ollenkaan, mitä tein. Pienestä lähtien olen syyllistynyt tähän rikokseen. Opin, että naisilta saa kaiken anteeksi rakkaudelta. Ei tullut mieleenikään silloin, että se sana yleensä merkitsee jotain. Kuinka helppoa on tuota sanaa käyttää sen, joka ei siihen usko.
( sivulta 9 )  

Missä sielu sijaitsee? Onko sielua edes olemassa? Kuka osaa vastata? Minä väitän, että sielu sijaitsee ihmisen nenässä. Varsinkin miehillä sen täytyy lopulta löytyä nenän sisältä. Olen asiasta vakuuttunut eikä mikään vastaväite tule kääntämään päätäni. Se on ainoa mahdollinen paikka tai sitten koko sielua ei ole olemassakaan. Kuinka tähän olen päätynyt, on hetkessä selitetty. Ihminen voi menettää minkä tahansa raajan, mutta nenän menetettyään on jotain perustavanlaatuista menetetty. On aivan helppoa kuvitella jalaton, kädetön, korvaton tai silmäpuoli, mutta nenätön, se on mahdotonta.
( sivuilta 59 - 60 )

Isäni oli aikoinaan kova kommunisti. Varsinkin seitsemänkymmentäluvulla. Siitä johtuu se, että koskiessani puhelimeen ja nostaessani luuria saan paniikkikohtauksen. Tai en nyt ihan paniikkikohtausta, mutta joka tapauksessa. Koko lapsuutemme ajan kuulin isän väittävän, että puhelintamme kuunnellaan. Lukemattomat kerrat hän vannoi kuulleensa, kuinka salakuuntelijat vaihtoivat pitkän puhelun aikana nauhuriin uutta kelaa. Se on ollut ihan mahdollista, koska nyt tiedetään sen olleen aika yleistäkin.
( sivulta 92 )

Eihän tämä oikein ole, eikä missään tapauksessa edes kunniallista, mutta sanonpa mielipiteeni silti: suurimmat rikolliset ja syylliset pahimpiin rikoksiini ovat kuitenkin vanhempani. Nuo rakkaat pahantekijät ja sielun tuhoajat. Heidät ne pitäisi vankilaan lukita, ei minua. He, isä ja äiti, ovat käsittämätön ilmiö. Ja tiedän, että tuhannet, kymmenet tuhannet, että jopa sadat tuhannet kohtalotoverini jakavat kanssani kaiken, mitä julkean oman nimeni takana seisten väittää. Vanhemmuus on mielipuolinen ja mahdoton tehtävä, ja kukaan siihen sairastunut ei siitä koskaan toivu, ei edes - tai vähiten - silloin, kun lapset ovat kasvaneet aikuisiksi. 
( sivulta 118 )

He ovat kuitenkin minun vanhempani, ja ainoat jotka minulla on. Syntymästäni olen tuomittu julmaan lojaalisuuteen omia vanhempiani kohtaan, eikä mitään vapautusta tuosta yksipuolisesta tuomiosta ole. Ei ole ennen kuin itse pääsen samaan ylivoimaiseen asemaan jonkun onnettoman isäksi...
( sivulta 119 )

Minua olisi voinut lyödä vaikka moukarilla päähän ja olisin vain ravistanut päätäni ja jatkanut vastustajani saalistusta, jatkanut aina siihen asti, kunnes olisin saanut hänet kiinni iskujeni ulottuviin. Silloin vain kello olisi hänet pelastanut...
  Isääni minä hakkasin ja samalla yritin hakkauttaa häntä ja hänen vaikutustaan itsestäni ulos. Sillä minä olen aina tiennyt vaistonvaraisesti olevani isäni poika.
( sivulta 149 )

Koska en ääneen uskalla sanoa vihaavani vanhempiani, niin sanonkin kuin tuhannet kohtalotoverini: vihaan elämää. Ja samaan aikaan tiedän, ettei tästä kuitenkaan ole kysymys. Siihen, mistä sitten todellakin on kysymys, en osaa vastata.
( sivulta 153 ) 

1. painos

WS Bookwell Oy - Juva 2001


VOITTOHUUTO ja PK. 3.25e TILILLE ja PAKETTIA POSTIIN.

PK.  on viitteellinen ja se veloitetaan ostohetkellä POSTI:N hinnaston mukaan. POSTI vain tuntuu nostavan hintoja niin tiheään, että kohteessa saattaa olla jo huudon päättyessä "vanha Postitus hinta" :-Edelliset korotukset olivat 02/15, 01/14, 06/13 ja 10/12

PS. Valitettavasti en ole ennustaja, joten en voi tietää noista korotuksista ennakkoon, mutta  pyrin silti  aina pitämään tiedot ajantasalla, mutta minulla on vaan niin paljon kohteita myynnissä, että ei toivoakaan aina korotusten tullen päivittää tietoja ajantasalle, siinä menisi nääs päiviä / viikkoja.

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

3,75 €
Sulkeutuu 53 vrk 12 h 15 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

3,75 € Sulkeutuu 53 vrk 12 h 15 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.