Kuvaus

Juulian Totuudet - DVD uusi muoveissa

uulia, 16, on kapinoinut varastamalla autoja. Nyt hän on rauhoittunut ja päättänyt onnistua lukiossa uudessa kotikaupungissaan. Kesken lukuvuoden ja Juulian taustalla ei ole helppoa päästä sisään kuvioihin. Tilanne ei helpotu siitä, että paikkakunnalla alkaa tapahtua autovarkauksia, jotka näyttävät Juulian tekemiltä. Kaiken lisäksi Juulia ihastuu Rasmukseen, jääkiekkotähteen, jota hän ei voi saada. Parhaan ystävän Juulia saa omalaatuisesta Kirsistä ja yhdessä he törmäävät pikkukaupunkia järisyttävään salaisuuteen. Juulia elää talven, jonka aikana hän oppii tuntemaan, millaista on todellinen ystävyys ja rakkaus. Samalla hän oppii tietämään, mikä on tärkeätä ja mikä totta.

”Juulian totuudet” on palkittu kotimainen draamasarja, jonka päärooleissa nähdään uusia ja raikkaita näyttelijöitä: MERVI TAKATALO, IIDA-MARIA LINDSTEDT ja JUKKA NICK. Mukana on myös Eppu Normaalin keulakuva MARTTI SYRJÄ. Musiikin on säveltänyt Apulanta yhtyeestä tuttu TONI WIRTANEN.





Ohjaus:
Jukka-Pekka Siili


Pääosissa:
Mervi Takatalo, Iida-Maaria Lindstedt, Jukka Nick, Esko Mäkelä, Harri Helminen, Martti Syrjä



Kesto
135 min

Tekstitys
Suomi, Ruotsi, Englanti

K-15

R2

Suomijulkaisu

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

5 €
Sulkeutuu 85 vrk 6 h 12 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

5 € Sulkeutuu 85 vrk 6 h 12 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.