Kuvaus

LIKE.

2006.

Sidottu, kovakantinen kirja. Irtokannet.

345 s.

Sisältö, ks. kuva 2.

Aarne Tarkas (vuoteen 1947 Saastamoinen19. joulukuuta 1923 Porin maalaiskunta – 7. lokakuuta 1976 DeniaEspanja) oli suomalainen elokuvakäsikirjoittaja ja -ohjaaja.

Tarkas valmistui 1947 ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulusta. Hän oli sen jälkeen kolme vuotta Suomi-Filmin mainospäällikkö ja sen julkaiseman elokuvalehden Uutisaitan toimitussihteeri.

Elokuvauransa Tarkas aloitti käsikirjoittajana Matti Kassilan elokuvassa Radio tekee murron (1951), josta he saivat Jussi-palkinnon. Hän perusti vuonna 1952 tuotantoyhtiö Junior-Filmin, joka tuotti kansainvälistäkin mainetta saaneen Valkoisen peuran. Tarkas oli erittäin nopea kirjoittaja ja teki parhaina vuosinaan jopa viisi elokuvaa vuodessa. Nimen Tarkas hän otti Edgar Rice Burroughsin Mars-kirjojen sankarin Tars Tarkasin mukaan. Tarkas teki yhteensä 35 elokuvakäsikirjoitusta, yhteensä kolme enemmän kuin SF:n kilpailija Reino Helismaa.

Tarkas toi myös esille useita uusia kasvoja, muun muassa Risto MäkelänJussi JurkanSpede PasasenLeo JokelanTommi RinteenLiana Kaarinan ja Esko Salmisen. Hänen suurimpia menestyksiään ovat olleet Yö on pitkä (1952) ja Olemme kaikki syyllisiä (1954). Hän ohjasi kaikkiaan 33 pitkää elokuvaa sekä 1960-luvun lopulla joitakin tv-sarjoja. Tarkas kuoli sydäninfarktiin 52-vuotiaana.

Kirjan kirjoittaja:

Kari Uolevi Uusitalo (s. 14. heinäkuuta 1933 Pyhäjärvi (Vpl)) on suomalainen elokuvahistorioitsija, elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Hänelle on myönnetty elokuvaneuvoksen arvonimi 1990.

Uusitalo palveli Suomen elokuvasäätiössä 1970–1998. Suomen kansallisfilmografiaa laadittaessa hän toimi toimituskunnan puheenjohtajana ja päätoimittajana sarjan kahdeksan ensimmäisen osan ajan ennen siirtymistään eläkkeelle.

Uusitalo on kirjoittanut parisenkymmentä elokuvan historiaa käsittelevää tietokirjaa, joista useimmat paneutuvat suomalaiseen elokuvaan. Hänen kotimaisen elokuvan historiaa 1960-luvun loppuun asti käsittelevä kuusiosainen kirjasarjansa ilmestyi 1972–1984. Lisäksi hän on julkaissut elämäkerrat muun muassa Suomen kolmen johtavan elokuvastudion johtohahmoista Väinö MäkelästäT. J. Särkästä ja Risto Orkosta sekä näyttelijäpariskunta Siiri ja Kaarlo Angerkoskesta ja ohjaaja Aarne Tarkaksesta. Uusitalon muistelmateos Elämäni Karina: Evakkopojasta elokuvaneuvokseksi ilmestyi 2001.

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 116 vrk 12 h 45 min
Myyjä edellyttää ostajalta tunnistautumista.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

8 € Sulkeutuu 116 vrk 12 h 45 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.