Tuote on myyty käyttäjälle Pikku-Myy06 hintaan 38 €

Kuvaus

Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta! Muskettikoirat ovat urheita ja voittamattomia muskettisotureita, jotka puolustavat kuningastaan hengellään.

Tämä 6 dvd:n paketti sisältää muskettikoirien huikeita seikkailuja 26 jakson verran.

Muskettikoirat (alkuperäiseltä nimeltä Dogtanian and the Three Muskehounds) on vuonna 1981 tuotettu 26-osainen piirrossarja. Sarja kertoo D'Artagnanin, sekä kolmen muskettikoiran: Porthoksen, Athoksen ja Aramiksen seikkailuista, jotka joutuvat taisteluihin muun muassa Richelieun armeijaa vastaan. 1980-luvulla YLE TV1 esitti sarjan Suomessa. Sarja perustui Alexandre Dumasein romaaneihin. Sen tarkoitus oli esitellä romaanit myös tuon ajan sukupolvelle.

Vuonna 1989 sarjalle tehtiin jatkoa Return of Dogtanian, joka esitettiin myös Suomessa 1990-luvulla YLE TV1 -kanavalla. Sub Juniori alkoi esittää sitä syksyllä 2007 suomeksi dubattuina.

Lisätietoja

Kuvasuhde4:3

Ikäraja3+

Kesto11 h 16 min

ÄäniMono

Alkuper. tuotantovuosi1980

ElokuvatyyppiLasten,

Alkuperäinen nimiKolme muskettikoiraa (6DVD)

Puhutut kieletSuomi (dubattu)

Suositeltava käyttömaaSuomi

RyhmäDVD-ELOKUVAT

SISÄLTÄÄ TEKSTITYKSET SUOMENSI


1. Levyissä 1 - 5 hyvin vähäistä käyttöjälkeä.
6. Levyssä paikoin hento jälki levyssä ympäri. Pyörinyt joko kotelossa tai koneessa. Ei vaikuttanut toimintaan.
Levyt lapset katsoivat juuri läpi meidän DVD-soittimet ja toimivat moitteettomasti.
Kotelossa reippaasti kulumaa. Ja takaa yläosasta muovi pikkasen irti. Katso kuvat.
Hinnassa huomioon viat.
Kuntoluokitus tyydyttäväksi kotelon osalta, niin ei tule pahaa mieltä.

Ei siis keräilykappale mutta katsottavaksi hyvä. Jos haluat, voin postittaa kirjeenä 3 euroa, mutta pehmikkeitä ei mahdu, joten rikkoutumisen riski on. Edelleen en myöskään hyvitä postin kadottamia tahi rikkomia, joten suosittelen pakettina postitusta.
Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

38 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 17.7.2018 21:13
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.