Kuvaus

Kuulustelu   (DVD)
 

Helsinki, syyskuu vuonna 1942. Nuori nainen on saanut kutsun saapua poliisin kuultavaksi. Hän pelkää joutuvansa ansaan. Hän on täydellistä suomenkieltä puhuva Neuvosto-desantti, joka on varomattomuuttaan jättänyt vakoiluradionsa pesulaan säilytettäväksi.  
 
Päämajan valvontatoimisto on kiinnostunut naisesta, samoin Valpo. Kykenevä, mutta nuori ja melko aggressiivinen kuulustelija Otto Kumenius ei saa otetta hänestä. Nainen väittää olevansa Elina Sigrid Hämäläinen. Radion löytyminen perustuu hänestä väärinkäsitykseen. 
 
Kumenius käy valvontatoimiston johtajan Paavo Kastarin puheilla ja toteaa, että vaikka nainen päivänselvästi on vakoilija, Kumenius ei halua jatkaa. Kastari panee kapteeni Suomisen asialle. Pitkän kuulustelun aikana naisellekin selviää, että Suominen on tietoinen hänen todellisesta nimestään.  
 
Hän on oikealta nimeltään Kerttu Nuorteva, Suomesta aikanaan karkoitetun Santeri Nuortevan Yhdysvalloissa syntynyt tytär. Paljon muuta ei Kerttu halua myöntää. Vähitellen Paavo Kastari ottaa ohjakset käsiinsä ja saa Kerttu Nuortevan pehmenemään...

 

Valmistusvuosi:  2009

 

Ohjaaja:

Jörn Donner

Pääosissa:

Hannu-Pekka Björkman
Minna Haapkylä
Pertti Sveholm
Marja Packalén
Lauri Nurkse
Kristiina Elstelä
Markku Maalismaa
Mikko Reitala
Marcus Groth
Rea Mauranen
Uula Laakso
Eeva-Liisa Haimelin
Ursula Salo
Melli Maikkula
Petri Ihonen
Juha Erola
 

Extramateriaali:

> Haapkylän haastattelu 
> Donnerin haastattelu 
> Mannisen haastattelu 
> Elokuvasta poistettu kohtaus

 

Kesto:  103 min

 


Tekstitys:
Englanti, Ruotsi

R2

K-7

Suomijulkaisu

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

16,95 €
Sulkeutuu 11 vrk 5 h 3 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

16,95 € Sulkeutuu 11 vrk 5 h 3 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.