Kuvaus

alanimeke: Legioonalais-petersin varhaiset merimiesvuodet. Tuuli ulvoo ja laineet lyövät yli keskilaivan m/s Panaman ponnistellessa eteenpäin Atlantilla riehuvassa myrskyssä. Ruorissa hikoilee Kyösti Pietiläinen laivan ohjaaminen tällä säällä vaatii jo paitsi kovia hermoja myös fyysistä kuntoa. Taakse ovat jääneet vanhan Sunilan rakkaat kulmat mutta toisaalta myös soutu-uraan liittyvät pettymykset. Taakse on jäänyt Ruotsikin ja puuduttava työ Volvon tehtailla. Melkein kielitaidottomana ja alasta mitään tietämättömänä Kyösti on onnistunut vakuuttamaan norjalaisen kapteenin merikelpoisuudestaan, ja nyt on jo kolmas merimiesvuosi menossa. Kokka on kohti yhä uusia maita ja kokemuksia, seikkailuita vieraitten kulttuurien, viranomaisten ja naisten parissa. Kotkan poika on vastannut albatrossin kutsuun. Kyösti ja Petri Pietiläisen kolmas teos kuvailee Kyösti Pietiläisen elämää kuusikymmenluvulta seitsemänkymmenluvun alkuun, taivalta sekatyömiehestä merimieheksi ja erimieheksi, monen sataman, maan ja myrskyn kautta. Kiehtova ja todenmakuinen kertomus poikkeuksellisen miehen poikkeuksellisista

1. p. 2006, Tammi, 343 s. Kovakantinen kirja kansipapeeineen on mielestäni todella hyväkuntoinen

Postimaksut huutajalle

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

15 €
tai
Sulkeutuu 108 vrk 23 h 17 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

15 € Sulkeutuu 108 vrk 23 h 17 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.