Kuvaus

Lapin kullan kimallus on elokuva eurooppalaisittain ainutlaatuisesta kultaryntäyksestä Lappiin. Kun ensimmäiset kultalöydöt tehtiin Lapissa nälkävuonna 1868, sadat kultakuumeen valtaamat onnenetsijät aloittivat vaelluksen pohjoisen kulta-apajille. Osittain todellisiin tapahtumiin perustuva elokuva kertoo näiden kullanetsijöiden kohtaloista.

Elokuvan päähenkilöt, kaksi entistä merimiestä Jakob Ervast (Vesa Vierikko) ja Nils Lepistö (Pirkka-Pekka Petelius) kuulevat Lapin kultalöydöstä. Molemmat ovat kaivaneet kultaa Amerikassa, ja he tarttuvat innokkaasti tilaisuuteen paremman elämän toivossa. Ervast myy koko omaisuutensa ja lähtee ystävänsä kanssa kohti pohjoista. Lapissa miehet osuvat kultasuoneen, ja kultaryntäys on pian täydessä vauhdissa. Pohjoiseen vyöryy kullanetsijöitä, ja kultalöydösten ympärille kerääntyy kaikenlaista väkeä. Työtätekeviä, huijareita ja viihdyttäjiä.

Elokuva on täynnä vahvoja roolisuorituksia, tulkitsijoina mm. Lasse Pöysti, Martti Suosalo, Jarmo Mäkinen, Kaija Pakarinen ja Minna Turunen. Lapin kultaryntäyksestä kertova elokuva on syntynyt ohjaaja Åke Lindmanin pitkäaikaisesta unelmasta. Mukaansatempaavan musiikin on säveltänyt Lasse Mårtenson.

Extrat: trailerit 1+2, työn ääniä, tietoa elokuvasta, Åke Lindman, työryhmä, päänäyttelijät, päiväkirja kuvauksista, historia, tukijat ja infoa

Ohjaus: Åke Lindman

Käsikirjoitus: Heikki Vuento

Pääosissa: Vesa Vierikko, Pirkka-Pekka Petelius, Lasse Pöysti, Jarmo Mäkinen, Martti Suosalo ja Kaija Pakarinen

Kuvasuhde: 16:9 anamorfinen widescreen 1.78:1
Alue: 1-6 (aluevapaa), PAL
Ääni: Dolby Digital 5.1 suomi
Tekstitys: ruotsi ja englanti
Valmistusvuosi: 1999
Kesto: 110 min
S/T

Draama. Levyssä kaksi hentoa hiusnaarmua (toimii virheettömästi), myös kannet hyväkuntoiset.

Myydään joko noutona kotoa tai ennakkomaksulla lähettäen. Postitusvaihtoehdossa ostaja maksaa kauppahinnan päälle postikulut 2,50 €. Postitus vain Suomeen. Yhdistelen postikuluja, mikäli sama ostaja ostaa useampia. 2 kpl DVD:n/Blu-ray:n postikulut 2,50 €, 3-4 kpl DVD:n/Blu-ray:n postikulut 5,00 € ja 5 kpl tai enemmän tulee Ärräpakettina/Postin S-koon pakettina postikuluilla 5,90 €.

Huom!
Katso myös muut kohteeni, joissa muutamia DVD- ja Blu-Ray-leffoja.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

6 €
Sulkeutuu 31 vrk 24 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

6 € Sulkeutuu 31 vrk 24 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.