Kuvaus

A4, 92s, siisti

postitus paljaaltaan kuoressa

"AY210 Lappajärven kalasto ja kalastus 2000-luvun vaihteessa

Jaakko Tuhkanen, Teemu Huovinen ja Anssi Teppo, 2002.

Alueelliset ympäristöjulkaisut 210, 92 s.
Julkaisu on saatavissa painetussa muodossa ISBN 952-11-0867-3 (sid.).
Tiivistelmä

Lappajärven ammattikalastajien saaliit hiipuivat 1990-luvun loppua kohti. Saaliiden vähenemisen syynä on pääasiassa pyynnin väheneminen; vuosien 1996 - 1999 hoitokalastushanke päättyi, kalastajat ikääntyivät ja rehevöitymisestä johtuen pyydykset likaantuivat. Lappajärven muikkukanta on runsastunut varsin vahvaksi, mutta siitä huolimatta ammattikalastajien muikkusaalis ei ole noussut 90-luvun muikkukatoa edeltävälle tasolle. Vuonna 2001 käynnistyikin kalastusalueen johdolla hanke "Kalastus elinkeinoksi Lappajärvellä", jonka tavoitteena on luoda edellytykset elinvoimaiselle ammattikalastukselle. Vapaa-ajankalastus on suosittua Lappajärvellä, eikä siinä näy samanlaisia taantumisen merkkejä kuten ammattikalastuksessa. Lappajärven vuoden 2000 kokonaissaaliiksi arvioitiin 126 000 kg, josta vapaa-ajankalastajien osuus oli yli kaksi kolmasosaa.

Tässä julkaisussa esitetään tulokset vuosien 1999 ja 2000 Lappa- ja Evijärven säännöstelyyn liittyvästä kalataloudellisesta tarkkailusta, vuoden 2000 Lappajärven vapaa-ajankalastajien kalastustiedustelusta ja vuosien 2000 ja 2001 verkkokoekalastuksista Lappajärvellä.
Hinta

12,45 euroa"

http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=90517&lan=fi

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korotonta maksuaikaa ostoksille

Ensimmäinen kuukausi on aina täysin kuluton ja koroton uudelle asiakkaalle. Voit maksaa luoton pois heti tai halutessasi joustavasti enintään 36 erässä.

  • Avaa hakemus ja kirjaudu pankkitunnuksin
  • Täytä hakemus ja siirrä tilillesi tarvittava summa
  • Maksa ostokset

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

1,95 €
Sulkeutuu 51 vrk 22 h 52 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

1,95 € Sulkeutuu 51 vrk 22 h 52 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.