Kuvaus

Uudenveroinen ( K4 + ) ylivetokansi
Myyntipuheita:
"
Puna-armeijan johto suunnitteli 1939-1944 useita operaatioita Suomea vastaan. Suunniteltiin rintaman siirtoa tai koko Suomen valtaamista. Oli hyökättävä Viipuriin, Helsinkiin tai Suomen länsirannikolle. Osa ajatuksista jäi kassakaappiin, osa otettiin käyttöön. Syksyllä 1939 ja kesällä 1941 voimassa olleilla "vastahyökkäyksillä" oli laajat tavoitteet. Myös keväällä 1944 neuvostomarsalkat painiskelivat kuumeisesti tulevan suurhyökkäyksen kimpussa ja pohtivat vaihtoehtoja Suomen armeijan lyömiseksi. Kaikki nämä suunnitelmat ovat edelleen salaisia, mutta parinkymmenen vuoden aikana niiden sisällöt ja suoritusideat ovat vähitellen paljastuneet.

Sotahistorian professori Ohto Manninen tuo tämän tiedon nyt suomalaisten pohdittavaksi ja asettaa suunnitelmat laajempiin poliittisiin ja strategisiin yhteyksiinsä. Hän dokumentoi teoksessaan keskeisimmät Stalinin johdolla Suomea ja Baltian maita vastaan laaditut hyökkäyssuunnitelmat. Ohto Manninen on toisen maailmansodan johtavia tuntijoita ja on tutkinut neuvostoarkistoja jo parinkymmenen vuoden ajan. Hän on kirjoittanut tai toimittanut toistakymmentä Editan kustantamaa teosta, joista viimeisimpinä Kerttu Nuorteva - neuvostokaunotar vakoilujohtajana (2006) sekä Risto Rytin päiväkirjat (2006).
"
Voittajalle postituskulut; raha tililleni ja kirjapaketti / kirje postiin !

Muut kohteeni näet tästä linkistä!

Fennica-tiedot alla :
Tekijä(t): Manninen, Ohto.
Nimeke: Miten Suomi valloitetaan : Puna-armeijan operaatiosuunnitelmat 1939-1944 / Ohto Manninen.
Julkaistu: Helsinki : Edita, 2008 (Juva : WS Bookwell)
Ulkoasu: 281 s. : kartt. ; 24 cm.
Aineisto: kirja
Kieli: fin
ISBN: 978-951-37-5278-1 (sid.)
Asiasana: sotahistoria (ysa)
talvisota (ysa)
jatkosota (ysa)
puna-armeija (ysa)
sotatoimet (ysa)
hyökkäys (ysa)
suunnitelmat (ysa)
strategia (ysa)
sodanjohto (ysa)
historia (ysa)
1939-1944
Maantieteellinen asiasana: Neuvostoliitto
Suomi
UDK-luokitus: 355/359
YKL-luokitus: 97.142
39.09
Muut nimekkeet: Puna-armeijan operaatiosuunnitelmat 1939-1944.

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

20 €
tai
Sulkeutuu 72 vrk 1 h 36 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

20 € Sulkeutuu 72 vrk 1 h 36 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.