Tuote on myyty käyttäjälle Faqir hintaan 5 €

Kuvaus

Tarinoita savolaisesta silmänkääntäjästä, SKS 1998, toinen painos, sid., 48 s., ylivetokansi

Kuikka-Koponen eli oikealta nimeltään Abel Koponen (1833 – 1890) oli savolainen silmänkääntäjä ja kansanparantaja, josta on säilynyt suomalaisessa kansanperinteessä runsaasti kertomuksia. Häntä pidetään yleisesti Suomen tunnetuimpana silmänkääntäjänä ja elinaikanaan hän ällistytti monia ihmisiä taioillaan.

Abel Koponen syntyi Pekkalan talossa Leppävirran pitäjän Varistaipaleen kylässä 1. joulukuuta 1833 vanhempiensa Sigfridin ja Helenan toiseksi lapseksi. Nuoresta pitäen hän vietti kuljeskelevaa elämää eikä asettunut missään vaiheessa varsinaisesti aloilleen tai tehnyt vakinaista työtä. Hänen kerrotaan harjoittaneen kansanparannuksen ohella monenlaisia silmänkääntötemppuja ja ”taikuutta”

Nykypäivään saakka on säilynyt useita kertomuksia hänen erikoisista tempuistaan. Kerrotaan, että Koponen oppi taitonsa Pietarissa intialaiselta fakiirilta palkinnoksi tämän hengen pelastamisesta. Elinaikanaan häntä pidettiin hyvin outona persoonana, ja myös hänen temppunsa olivat usein varsin kummallisia. On muun muassa säilynyt useita kertomuksia, joissa Koponen menee hevosen peräaukosta sisään. Koposen tempuille tyypillistä oli, että niissä usein joku ahne tai itsekäs henkilö saatettiin naurunalaiseksi. Useissa myös autetaan heidän puutteenalaisia uhrejaan.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

5 €
Ilmoitus on sulkeutunut 11.12.2019 21:57
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.