Kuvaus

KLIKKAA KUVA ISOMMAKSI.

Kuvanmukainen, HYVÄSSÄ ISKUSSA oleva kovakantinen ensipainos 60-luvun rock idoli JOHNNYN diggareille. 

KATSO MYÖS MUUT KOHTEENI, SILLÄ LAITAN TÄNNE NYT VALTAVAN KASAN, ELÄMÄNKERTATEOKSIA, MUSIIKISTA, TEATTERISTA jne kertovia kirjoja, sekä myös NIMIKIRJOITUKSILLA VARUSTETTUJA TEOKSIA. Ja PK:lla 5,90e SAA TOISTAISEKSI TULEMAAN 10kg tavaraa :-)
 

Mikko Niskasaari: TAPAUS JOHNNY LIEBKIND - erään oikeusmurhan tarina

Johnny Liebkind tuomittiin tammikuussa 2005 lähes kahdeksi vuodeksi vankeuteen ja velkaorjuuteen. Tuomio oli oikeusmurha. 

Mikko Niskasaari kertoo sekä Liebkindin inhimillisen selviytymistarinan talousrikosvyyhdin myrskynsilmässä että kuvaa tapauksen oikeudenkäyntejä. 

Liebkind on ehtinyt elää monta elämää: Hän oli suosittu laulajatähti 1960-luvulla, menestyvä Nesteen ja STS:n sijoitusjohtaja 1980-luvulla ja Wärtsilän valtaaja 1990-luvun alussa. Hän sai potkut vuonna 1992 ja vuonna 1995 hän palasi otsikoihin poliisin etsimänä miehenä. Liebkind asui tuolloin Israelissa. Tammikuussa 2005 Liebkind sai lähes kahden vuoden vankeustuomion. Oikeudenkäynnit kestivät yhteensä 11 vuotta. Liebkind on valittanut sekä oikeusprosessista että tuomiosta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. 

Tuomion juuret ovat kaukana vuodessa 1989, jolloin ruotsalainen sijoitusyhtiö Proventus AB yritti vallata yhden suomalaisen teollisuuden lippulaivoista, Wärtsilän. Satoja miljoonia markkoja vaatinut operaatio päättyi alkuvuodesta 1990, kun Wärtsilä-osakkeet myytiin 64 miljoonan markan voitolla. Rahat katosivat maailmalle, mutta Liebkind jäi vastaamaan likapyykistä.

Kirjassaan Mikko Niskasaari omistaa muutaman sivun Vantaan käräjäoikeuden tuomarille Airi Hukkaselle. Tapaukseen liittyvä salanauhoitus kerrotaan kirjassa julkisesti tuomarin Airi Hukkasen omalla nimellä. 

- Minulla on hyvä syy epäillä tämän kirjan maineen nousevan arvoon mittaamattomaan. 

1. painos

Ajatuskirjat

Gummerus Kirjapaino Oy - Jyväskylä 2007

VOITTOHUUTO ja PK. 3,25e TILILLE ja TUOTE POSTIIN.

PK.  on viitteellinen ja se veloitetaan ostohetkellä POSTI:N hinnaston mukaan. POSTI vain tuntuu nostavan hintoja niin tiheään, että kohteessa saattaa olla jo huudon päättyessä "vanha Postitus hinta" :-Edelliset korotukset olivat: 01/17, 11/16, 02/16, 02/15, 01/14, 06/13 ja 10/12.

PS. Valitettavasti en ole ennustaja, enkä ole myöskään postissa töissä,  joten en voi tietää noista korotuksista ennakkoon, mutta  pyrin silti  aina pitämään tiedot ajan tasalla, mutta minulla on vaan niin paljon kohteita myynnissä, että ei toivoakaan aina korotusten tullen päivittää tietoja ajan tasalle, siinä menisi nääs päiviä / viikkoja.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

5,95 €
tai
Sulkeutuu 118 vrk 21 h 1 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

5,95 € Sulkeutuu 118 vrk 21 h 1 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.