Kuvaus

loppuunmyyty dvd boksi

avaamaton muoveissa oleva boksi.

KÄPY SELÄN ALLA (1966, 1 h 24 min). Neljä kaupunkilaisnuorta lähtee telttaretkelle maaseudulle. Juhlinta öisellä tanssilavalla nostaa esiin myös mustasukkaisia ja kätkettyjä tunteita. Kuudella Jussilla palkittu Käpy selän alla on yksi suomalaisen elokuvan suurimmista yleisömenestyksistä ja se muistetaan nimenomaan Kirsti Wallasvaaran, Kristiina Halkolan, Pekka Autiovuoren ja Eero Melasniemen koskettavista roolisuorituksista.

LAPUALAISMORSIAN (1967, 1 h 25 min). Sodanvastaisuus ja nuorisoradikalismi kuvaavat 60-luvun opiskelijoiden aatemaailmaa, mutta yhteiskunnallisen murroksen keskellä jokaisen on itse löydettävä oma onnensa. Elokuvassa on myös mielenkiintoisia dokumenttijaksoja, mm. vuoden 1967 vapun juhlinnasta ja ydinaseiden vastaisesta mielenosoituksesta. Pääosissa nähdään Kristiina Halkola, Pekka Laiho, Kirsti Wallasvaara, Jukka Sipilä ja Aulikki Oksanen.

ASFALTTILAMPAAT (1968, 1 h 15 min). Kirjastovirkailija Ville Herman rakastuu talonmies Kannisen tyttäreen Liisaan, mutta heidän onnensa kaatuu ilkeämielisiin juoruihin. Elokuva kertoo herkästä rakkaudesta, ja elämästä ahdasmielisessä pikkukaupungissa jossa kaikki poikkeavat yksilöt päätyvät helposti muiden silmätikuksi. Pääosissa ovat Kirsti Wallasvaara ja Eero Melasniemi.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

9,90 €
Sulkeutuu 18 vrk 22 h 34 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

9,90 € Sulkeutuu 18 vrk 22 h 34 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.